Syrjälään saapui uusi hiirestäjä

Viiru on uusi kissamme, järjestyksessän kolmas.

Viiru syntyi heinäkuun lopulla Lappeenrannassa. Tyttäremme oli jo ennen pentujen syntymää kerjännyt yhden syntyvistä poikasista meille. Emokissa oli nuori ja poikue sen ensimmäinen. Pentuja syntyi kolme, mutta vain kaksi veljestä selvisivät ensimmäisistä vuorokausista.

Leo ja Viiru emon nisillä.

Viirun emo on oikea kaunotar. Silmiä ympäröi tummat rajaukset, kuin Kleopatralla. Hyvin on emo jälkeläisensä opettanut. Nyt kahdentoista viikon ikäisenä Viiru on ihmisläheinen, tomera kiipeilijä.

Kissalinnake vallattu!

 Hyvä hiirestäjä Viirusta tulee sen näkee kaikesta. Emo oli kuulemani mukaan saalistanut poikasilleen hiiriä, ihan opetusmielessä!

Missä rapisee?

Ensimmäinen ilta uudessa kodissa oli väsyttävä kokemus. Siirtyminen synnyinkodin eloisasta ilmapiiristä hiljaiseen, kahden aikuisen isoon taloon oli hämmennystä herättävä kokemus.
Ensin Viiru valtasi kissalinnakkeen, hiekkalaatikon ja talon, viimeisenä emännän vuoteen. Siinä nukkui kissa koko yön emännän vierellä, emäntä kapeasti sängyn laidalla putoamaisillaan ja Viiru kerälle käpertyneenä kainalossa.

Uuden aamun koittaessa oli Viirun virta-akut täynnä. Kaikki oli edelleen niin ihmeellistä. Ruokakin oli erilaista. Äänet ja hajut yhäti outoja. Lattia oli edellisillan jäljiltä täynnä leluja. Elämänmeno muutenkin niin uutta ja outoa.

Kumilangassa roikkuva hiiren korvike saa kyytiä.

"Eikö tässä talossa kukaan tajua, etteivät pienet kissat näe lattialta?"

"Palvelualtis isäntä tässä talossa. TV-jakkara tuli kiitettävän nopeasti ... hmmm."

"Todella hyvää palvelua, nyt voisi vähän vaikka huilahtaa."

"Hrrrrrrrrrr, hhhrrrr....."