Maaliskuu menossa

Niin se vain talven selkä on taittunut.

Kovien pakkasten jälkeen satoi reilusti lunta. Pellotkin saivat ehyen lumipeitteen.

Ihmisetkin alkavat meidän talossa heräillä talven horteestaan.

Mustarastas, joka on löytänyt tiensä pihamaamme ruokintapaikalle, on talvehtinut täällä pohjolassa. Yksin saa odotella lajitovereitaan saapuviksi.

Kollipoika Viiru ottaa elämänsä rennosti.

 Käppäilee talon nurkilla ja kyttäilee lintuja.

Päivän uurastuksestaan uupuneena kolli osaa ottaa rennosti myös sisällä, omassa laiskanlinnassaan.

Emäntä kyllästyi jakamaan tuolin kissansa kanssa ja osti itselleen oman tuolin.
Ei tule enää epäselvyyttä mikä tuoli on kenenkin.

Pakkanen nurkissa paukkuu

Uusi vuosi toi tullessaan kipakat pakkaset.

Muutaman viikon, heti tammikuun alusta, on pakkasherra koetellut Syrjälän taloa.

Öisin mittarin lukema laskee reilusti yli kahdenkymmenen pakkasasteen alapuolelle. Talven ennätys Syrjälän pihassa on -28 astetta.

Päivisin on kaunis auringonpaiste. Virtaavan joen sulapaikoista nouseva höyry tiivistyy puiden oksille. Huurteisten puiden lumikiteet heijastelevat auringonsäteitä kuin pienet timantit ja esteettisyyttä etsivä ihmissilmä lepää. 

 

Pihalta kaadettiin kolme koivua ja talon etelä puolelta liikaa varjostava iso pihlaja.

Hangelle ne oli takoitus rojauttaa, vaan ei ole satanut lunta hangiksi asti.

Kynnetty pelto on edelleen muhkurainen. Korkeimmat multakumpareiden harjat on tuuli ja viima puhaltanut puhtaiksi. Kyntämättömillä pelloilla olkisänki törröttää lumipeitteen alta.

Syrjälän pihaan ei talviaurinko yllä. Muutama kuukausi vielä, niin jo jaksaa aurinko nousta mäen harjanteen yli. Maaliskuussa jo pohjoisrinnekin saa osansa auringosta.

Kylmävesijohto pääsi kovimpana pakkasyönä jäätymään talon vanhan ja uuden osan väliltä. Vanha rakennusvirhe, jota kukaan ei muista kesähelteillä korjata. 

Isäntä huolehtii linnuistaan ja oravistaan uskollisesti. Joka aamu ensimmäinen askare on käydä täyttämässä lintulauta ja oravan syöttöpaikka.

Kova on pikkulinnun osa talvipakkasessa.

Kolli-poika on isännän erityisen huolenpidon alla.

Onkohan kissamme ilvesten sukua?

Pakkanen ja viima ei tunnu Viirua pelottavan.  Kollilla on kova halu ulos vaikka pakkanen kuinka paukkuu. Isäntä huhuilee kollia sisään vähän väliä, vaan kissa tulee, kun on tullakseen. Kissanuorukaisen turkki on muuttunut tuuheaksi. Pitkin harmaata selkää kulkeva musta raita kiiltää komeasti ja vatsapuolen valkea karva on puhdas ja pehmeä kuin ajatus.

Viiru näkeekin paljon vaivaa turkkinsa kunnon eteen. Turkkia huolletaan päivässä monta kertaa ja jokainen varpaan välikin siistitään. Kyllä sitten tarkenee.

Lumeton Joulu

Kuukausi sitten pihallamme oli talvi, vaan Joulun tullen kaikki lumi on sulanut pois

Maassamme on tehty joulukuun lämpöennätyksiä, yksitoista astetta lämmintä.

Jouluaattona Syrjälän piha oli kuin syksyn alussa. Aurinkokin paistoi rinteen takaa, pilviverhon välistä. Lämmintä oli kuutisen astetta.

Vaan Joulu tulee ajallaan.

 Pellon laidalla, "joulukuusimetsässä" kasvatettu kuusi ostettiin yhdeltä kylän isännältä.

Siinä se kuusi aattoaamuna seisoa nökötti olohuoneen oven pielessä, oksat koristeltuina, joulutunnelmaa tuomassa.

Tästä päivä alkaa pidentyä. Ollaan taas voiton puolella.
Kohta alkaa uusi vuosi ja uudet tuulet!

Kollit kilpasilla

Viiru ja naapurin kolli kisailivat uudessa lumessa kuin ihmislapset konsanaan.

Ei tuntunut palelevan kolleja ollenkaan, niin hauskaa oli lumessa telmiä.

Kissanpojat pomppivat ja kieppuivat, pyörähtelivät ilmassa melkein täysiä ympyröitä.

Viime talven (ensimmäinen talvi) Viiru vietti sisäkissana ja liikkui ulkosalla vain valjaissa. Kevään tullen katti sai kokea millaista on kissan elämä vapaana. Tämä talvi on Viirun ensimmäinen vapaan kollin talvi ja meno on sen mukaista.

 Linnut käyvät ruokailemassa omenapuissa roikkuvilla lintulaudoilla.

Isäntä on aloittanut talviruokinnan jo muutama viikko sitten.

Vaan ei jouda Viiru lintujen ruokailua vahtimaan, sillä kun on mielessä muut kollin kujeet.

Ensilumi

Syrjälän piha peittyy ensilumeen!

Heräsin aamulla viiden tietämissä ja päästin kollin pihalle tarpeilleen. Itse paneuduin vielä kotvaseksi maaten. Kuudelta nousin aamukahvin keittoon ja kurkistin oven raosta, josko kissaa näkyisi.
Sisään juoksi likomärkä kolli, äänekkääsi naukuen: "Ei kissoja saa räntäsateeseen jättää!"
Siinä sitä sitten joimme Viirun kanssa aamukahvia. Viiru kuivatteli turkkiaan ja minä luin kirjaa.

Tunnin päästä piha olikin jo neitseellisen valkoinen. Kolli oli ahminut vatsansa täyteen "kolliruokaa" ja rohkaistui uuteen yritykseen lähteä aamulenkilleen. Minä hain kamerani ja ikuistin marraskuisen lauantai aamun pihanäkymän.
 Hmm... sataa, on hyvä päivä aloittaa eteisen remontointi.

Osittainen auringonpimennys

Puolilta päivin kuvattu aurinko.

Isäntä laittoi hitsaajan lasin kameran linssin eteen ja ikuisti näytöksen.

Vapaa kolli

Etelä-Suomessa on kevät tosi aikaisessa ja Viiru on saanut vapautensa pahimpien pakkasten loputtua.

Onhan kolli ulkoillut koiran liekassa jo usean viikon, vaan vapauteen ei kissa-poikaa ole aiemmin vielä päästetty.

Menneenä lauantaina talon ihmiset tuumivat, jotta nyt oli päivä jolloin kissa kokeilee kuinka maalla oikein ollaan ja eletään. Talossa oli syksyllä hiirestäjän paikka auki ja siihen tehtävään Viiru taloon otettiin. Vähän oli katti aluksi varuillaan. Ensimmäisenä etsi kuivan paikan tassujensa alle ja löysikin auringon lämmittämän kiven varaston nurkalta.

Koko pitkän talven Viiru katseli ikkunan takaa oravien taiturointia omenapuissa ja harjoitteli

selkä köyryssä  vaanimisen jaloa taitoa.

 Häntä piiskasi puolelta toiselle ja leuat väpättivät päästellen outoa "käkätystä".

 Oli poika ollut tarkkaavainen, niin ketterästi kolusi kaikki kurrentuoksuiset oksat. Syksyllä vielä tipahteli oksilta pehmeään, sammaleen täyttämään ruohikkoon, vaan nyt askellus oli varmaa ja notkeaa.

Rassukka yritti piiloutua linnuilta puun taakse, vaan eihän se yhtä hyvin onnistunut kuin talvella ikkunan takana.

Vesi taisi herahtaa kollin kielle linupaistin toivossa, mutta kovin olivat tavoittamattomissa.

Odotas vaan kolliseni, kohta maa vapautuu jään ikeestä ja saat elätellä toiveita hiiripaistista.

Eipä taida isännän saappaan jälki ihan riittää, on kollilla sen verran kokoa.

Viirun seikkailut jatkuvat...

Kolli ja päästäinen

Naapurin katti päästi aamulla päästäisen hengiltä. Nappasi vain kynsiinsä ilman sen parempaa tarkoitusta, kissat kun eivät päästäisistä perusta.

 Viiru, talomme hurrrrrja hiirestäjä, joka ulkoilee edelleen valjaissa ja koiran liekanarussa, löysi kuolleen jyrsijän. Voi sitä ihmetystä ja varovaista kokeilua. Vaisto se on joka kissanpojan tekoja ohjailee. Niin piti ruveta riepottelemaan jyrsijän raatoa. Kynsillä viskoi pitkin saunapolkua. Hyppi neljällä jalalla ylös selkä köyryllään ja retuutteli raatoa. Oi, tunsi varmaan kolli itsensä suureksi saalistajaksi.

Varovaista tunnustelua.

Päästäinen saa kyytiä.

Ulkoiluhetkien jälkeen Viiru ottaa paikkansa talon sisällä.

Auringonsädettä ei kissa voi vastustaa.

Lunta, lunta ja vielä enemmän lunta

Nyt voi hyvillä mielin laulaa:" On hanget korkeat nietokset....."

Lunta on tullut valtavan paljon kuluneena vuorokautena.

Puutarhamme omenapuut tuntuvat murtuvan painon alla.

Nuoskalumi on jäänyt oksiin kiinni niin tiukasti, etteivät edes pienet linnun varpaat saa sitä tippumaan.

Luonto on muuttunut lähes äänettömäksi, kun lumen kuorruttama oksisto imee kaiken äänen.

On nautinto kuunnella hiljaisuutta.

Koillismyrskyn kourissa

Pitkin yötä havahduin unestani tuulen mahtavaan pauhuun. Peltoaukealta voimiaan keräävä koillismyrsky moukaroi taloamme läpi yön. Nousin jalkeille jo aamuaikaisella, yhä öisessä pimeydessä. Luin lämpömittarin lukeman ikkunan läpi, lukemaa taskulampulla valaisten, -10 astetta.

Oli aamukahvin aika.

Talviaamujen parhaita hetkiä ovat ne lyhyet siniset tuokiot, jolloin maisema värjäytyy siniseksi. Hanki, taivas, varjot, eläimet, kaikki verhoutuu siniseen hetkeen, oli sitten tyyntä tai myrskyä.

Yön aikana lumi oli kinostunut koviksi dyyneiksi, polut olivat tukkeutuneet tuiskussa ja hangen pintaa koristivat siniset varjot. 

 Pihamme eläimiä koeteltiin tavallistakin ankarammin. Purevassa koillistuulessa oravat ja tintit yrittivät etsiä aamueinettä tuulen riepottelemalta lintulaudalta.

Oravien hännät ja korvatupsut taipuivat tuulen mukana.

Aamu on valjennut ja keittiön hellassa palaa tuli. Tuuli on vetänyt ompeluhuoneen ikkunan huurteeseen melkein ylös asti. Sisällä on silti lämmintä.

Ulkona tuuli nostattaa hangen päältä lumipyörteitä ja pyryttävä lumi kulkee ikkunoidemme ohi vaakasuoraan viuhuen.

 Kohta on isännän uskaltauduttava viiman riepoteltavaksi ja lingottava yön kinostamat lumet pois kulkuteiltä.

 

 Jo seitsemän viikon kuluttua saa kääntää kalenterista maaliskuun lehden.

 Maaliskuu maata näyttää, sanotaan.

Ei kestä kauankaan, kun jo huomaa kesän tulleen.

 Niin se vain on!

Vanhan vuoden ilta

Kaksi pivää sitten ulkolämpömittari näytti -21astetta pakkasta, pohjoinen viima osui suoraan pihaan, tuntui tosi kylmältä. Yön yli nukuttua samainen mittari näytti +3 astetta. Kipittelin ympäri pihaa kamera kaulassa, tutkaillen linssin läpi kaikkea näkemääni. Tänään lämpötila oli vielä muutamalla asteella noussut. On vuoden viimeinen päivä.

Mustarastas kyyhötteli pensaikossa talvisesta lämpöaallosta nautiskellen. Mikä lie saanut rastaspolon jäämään tänne pohjolaan.

Pakkanen ja sitä seurannut nopea lauhtuminen huurrutti maiseman mustavalkoisen harmaaksi.

Kaikki missä on metallia on säilyttänyt kylmyytensä ja nyt ilman lauhtuessa ne  puskevat esiin valkoisina huurteesta.

 Jotain väriä sentään löytyy. Syksyllä istutetut koristekasvit antavat yhä iloa.

Matkalla uuteen vuoteen....