Pakkanen nurkissa paukkuu

Uusi vuosi toi tullessaan kipakat pakkaset.

Muutaman viikon, heti tammikuun alusta, on pakkasherra koetellut Syrjälän taloa.

Öisin mittarin lukema laskee reilusti yli kahdenkymmenen pakkasasteen alapuolelle. Talven ennätys Syrjälän pihassa on -28 astetta.

Päivisin on kaunis auringonpaiste. Virtaavan joen sulapaikoista nouseva höyry tiivistyy puiden oksille. Huurteisten puiden lumikiteet heijastelevat auringonsäteitä kuin pienet timantit ja esteettisyyttä etsivä ihmissilmä lepää. 

 

Pihalta kaadettiin kolme koivua ja talon etelä puolelta liikaa varjostava iso pihlaja.

Hangelle ne oli takoitus rojauttaa, vaan ei ole satanut lunta hangiksi asti.

Kynnetty pelto on edelleen muhkurainen. Korkeimmat multakumpareiden harjat on tuuli ja viima puhaltanut puhtaiksi. Kyntämättömillä pelloilla olkisänki törröttää lumipeitteen alta.

Syrjälän pihaan ei talviaurinko yllä. Muutama kuukausi vielä, niin jo jaksaa aurinko nousta mäen harjanteen yli. Maaliskuussa jo pohjoisrinnekin saa osansa auringosta.

Kylmävesijohto pääsi kovimpana pakkasyönä jäätymään talon vanhan ja uuden osan väliltä. Vanha rakennusvirhe, jota kukaan ei muista kesähelteillä korjata. 

Isäntä huolehtii linnuistaan ja oravistaan uskollisesti. Joka aamu ensimmäinen askare on käydä täyttämässä lintulauta ja oravan syöttöpaikka.

Kova on pikkulinnun osa talvipakkasessa.

Kolli-poika on isännän erityisen huolenpidon alla.

Onkohan kissamme ilvesten sukua?

Pakkanen ja viima ei tunnu Viirua pelottavan.  Kollilla on kova halu ulos vaikka pakkanen kuinka paukkuu. Isäntä huhuilee kollia sisään vähän väliä, vaan kissa tulee, kun on tullakseen. Kissanuorukaisen turkki on muuttunut tuuheaksi. Pitkin harmaata selkää kulkeva musta raita kiiltää komeasti ja vatsapuolen valkea karva on puhdas ja pehmeä kuin ajatus.

Viiru näkeekin paljon vaivaa turkkinsa kunnon eteen. Turkkia huolletaan päivässä monta kertaa ja jokainen varpaan välikin siistitään. Kyllä sitten tarkenee.

Viiru on "kova jätkä"

Kolli-poika komistuu yhäti vaan.

Lihaa tulee luiden päälle ja katin itsevarmuus kasvaa kohisten.

Aiemmin Viiru tuli sisälle jo seitsemän aikoihin, viimeistäään kahdeksalta, söi ja kävi yöunilleen.

Mitä pidemmälle syksy ehtii ja illat tummuvat, sitä pidempään kolli reissuillansa viipyy.

Kolli-pojasta on tullut "kova jätkä".

Näkyy viihtyvän hyvin hevosten laitumella. Käyskentelee siellä missä polletkin.

Taitaa kissa  käydä ihan talleilla asti.

Päivisin joutaa Viiru leikittelemään kärpästen kanssa, joita nykyisin pihamme ilmatilassa siipeilee huomattavasti enemmän kuin ennen. Naapurin hevoset niitä vissiin muassaan tuo.

Kissan vuosi on ollut tointa ja touhua täynnä.

 Keväällä katselimme kuinka linnut saapuivat pesimään, muutolintujen ääni oli silloin pikku mirrille uutta ja ihmeellistä, nyt linnut hyvästelee nuorukaisen ikään ehtinyt kolli.

 Lintujen muuttoreitti kulkkee Syrjälän yli. 

Auran kaakatuksen kuullessaan Viirukin valpastuu vain todetakseen, että tavoittamattomissa ovat.

Kuusitiainen

Poden flunssaa kotona ja tänään oli aikaa katsella Viirun kanssa kahdestaan lintujen puuhia ikkunan takaa. Kamera seisoo aina laukaisuvalmiina jalustassaan olohuoneen ikkunalla, sen linssin läpi näkee linnut paremmin, ne oudoimmatkin.
Keskipäivän aikoihin omenapuissa alkoi kuhista. Tintit serkkuineen saapuivat aterialle. Tintttien joukossa oli yksi erilainen.

Räpsin kuvia pikavauhtia tehdäkseni tunnistuksen myöhemmin. Eineshetken päätyttyä ryhdyin selaamaan ikivanhaa lintukirjaa, kuvatkin ovat maalattuja, mutta tuntomerkit on kerrottu selvästi.
Tämän tintin kohdalla päädyin kuusitiaseen.

"Niskassa valkoinen laikku, yleisväri hyvin harmaa, siivellä kaksi kapeaa valkoista juovaa." kertoo Pohjolan lintukirja vuodelta 1987.

Orava ei enää säikäytä rohkeaa tiaisparvea. Tiaiset käyvät syömässä samaan aikaan, oravasta välittämättä.

Talitiainen

Sinitiainen

Viiru kasvaa ja kehittyy

Viirulla on tiukka opinto-ohjelma. Syysloma on takana, emäntä palannut töihin ja Viiru opintoihin. Viirun päivät kuluvat tarkkailemalla pihan elämää ikkunalaudalla, köllöttämällä isännän kainalossa ja syömällä. Voi mikä ruokahalu pennulla onkaan! Massaa pitää saada ja lihaksia.


Osa isännän linnunsiemenistä on päätynyt kissan ruohoksi.

Viikolla sekä Viiru että isäntä bongasivat uusia lintuja. Pikkuvarpunen kumppaneineen löysi pihapuusta tutun lintulaudan. Myös  käpytikka-vaari kävi huikkaamassa Viirulle omat terveisensä. Kurre ja kaikki sen viisi kaveria askarruttivat kissanpojan mieltä.

Ennen kuin nuori kolli on valmis valloittamaan oman reviirinsä on kissanpennun pitkässä oppimäärässä oman nimen tunnistaminen. Aina emännän palatessa kotiin kajahtaa keittiön ovelta kutsu: "Viiiiruuuu, Viiruuuuu!" Ja Viiru juoksee, juoksee niin, että lattia tömisee, kiehnää kylkeään emännän jalkoihin ja naukaisee "Miu." Emäntä hakee pentuvaljaat ja palkitsee kollipojan ulkoilutuokiolla. Vähän täytyy Viirun kiemurrella, pureskella valjaita ja koetella ihmisen hermoja, mutta lopulta pariskunta selviää pihalle asti.

Omenapuut toimivat kiipeilyharjoituspaikkoina. Aluksi kiipeämisestä ei tahtonut tulla yhtään mitään. Idea oli kyllä selvillä, mutta joku juttu siinä oli koska kerta tosiensa jälkeen Viiru mätkähti alas sammaleiselle ruoholle. Vaan harjoitus tekee mestarin, lajissa kuin lajissa. Tosin oppitunnit jatkuvat, sillä on opittava tulemaan myös puusta alas ja sehän ei ole helppoa ollenkaan.

 

Mallin mukaan sitä kissanpoikakin asioita oppii. Kaiket päivät Viiru katselee kuinka ketterästi oravat käyvät ruokapaikallaan aterioimassa. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Homma ei tosin ihan oikeaoppisesti vielä suju, mutta yritys hyvä kymmenen ja jokainen tyylillään ajattelee Viiru.

 

 

Hiirestystä Viiru saa vielä toistaiseksi opetella sisätiloissa. Valkoinen rotta-pehmolelu toimii oikein hyvänä harjoitusvastustajana ja emännän moppi auttaa lihaskuntoharjoittelussa.

 

 

Kun koittaa rankan päivän ilta, simahtaa Viiru emännän viereen, emännän sänkyyn. Unta ei voi vastustaa kun emäntä vaan istuu läppäri sylissään ja naputtelee, minkäänlaista huomiota ei kissalle heru. Lopuksi on totuutena kerrottava, että valtataistelun emännän vuoteesta voitti Viiru.

Pihallamme on lintukylpylä

Pihamme tarjoaa vieraanvaraisuuttaan aina vaan. Lintujen ruokintakausi kun päättyi, alkoi meillä kylpylätoiminta. Viimekesäistä hankintaa, piha-allasta, on ryhdytty maisemoimaan. Allasta ympäröivä istutusalue jäi viime vuonna ihan vaille huomiota, nyt on tullut aika laittaa koko komeus uuteen uskoonsa.

Pihallamme vierailevat linnut eivät malta odottaa kesäkauden avajaisia, vaan kylpevät jo nyt päivittäin. Isäntä laittoi veden päälle oikein tuplaorren jossa on erinomainen paikka puhdistautua loisista ja kaikista kutisevista kirpuista.

Toki orrella tapaa tuttujakin.

 Ensin vaihdellaan kuulumiset

ja sitten kylvetään.

Autuaalta näyttää räkättirastaan kylpypuuhat!

 Ensin vain varovasti vähän pyrtösulkia kastellen.

Vaikeata on ... ei millään meinaa vesisuihku osua sinne minne pitäisi.

Hups! Selkäuintia ala räksä.

Tässä kohtaa isäntä oli äivän ällikällä lyöty. Luuli, että hukkuu se lintu altaaseen. 

Aikoi jo lähteä pelastamaan poloista, mutta...

...mikäs tässä, puhtaana on hyvä olla!

Kasvimaalla tapahtuu (ja vähän muuallakin)

Kasvimaalla alkavat jo ensimmäiset kesän merkit näkyä. Täyteläisen vihreät ruohosipulimättäät saavat veden herahtamaan kielelle. Yksi varsi oli pakko katkaista ja maistaa, mmmm... mikä maku.

Edellisenä kesänä sipulin viljely ei oikein onnistunut. Punasipuleihin tuli tuholainen ja tavalliset sipulit jäivät kovin pieniksi. Tänä kesänä panostamme kasvimaahan ihan uudella tavalla. Kunnostamme kaikki penkit!

Multa-alueet ovat saanet uusia reunoja ja uutta multaa.

Istukassipulit kasvavat tänä vuonna aivan uusissa penkeissä, toivottavasti tuholaiset eivät osaa tulla perässä.

Maasta se pienikin ponnistaa. Mikä lie tämän sipulikukan nimi?

Talon sisällä ei meinaa löytyä enää tilaa taimille. Keittiön ruokapöytä on lähes kokonaan taimiruukkujen peittämä. Olemme siirtyneet syömään sisällä telkkarin eteen tai kaunilla säällä ulos terassille. Ihmiset kestävät kylmää, taimet ei!

Basilikaa on kahta lajia, tavallista ja sitruunabasilikaa.

 Paprikoitakin päätin kokeilla tänä vuonna .

 

 Keittiön kasvihuoneessa, kasvivalojen alla odottelevat kesäkurpitsat ja tomaatit ulospääsyä.

 

 Tytär kylvi jo talvella, lumien aikaan, mansikan siemeniä. Olin aika epäileväinen niiden suhteen, kun olivat niin onnettoman olemattomia. Niinpä niistä vain tuli ihan kelpo yksilöitä. Mansikat ovat olleet jo pari viikkoa ulkona lasilavoissa. Eivät ole olleet moksiskaan edes pienistä pakkasista! Mansikat  on tarkoitus istuttaa niitä varten hankittuun omaan ruukkuunsa.

Pihamme vieraskirjaan uusia lajeja

Kevät on ottanut aimo harppauksen kohti kesää.

 Kellot on taas siirretty kesäaikaan.

Pihallamme on ennen kokematon eläinten kevätrieha. Tuntuu olevan rakkautta rinnassa yhdellä jos toisellakin. Ruokintaa on jatkettu pellon laidalla, kantojen päällä, ja sitä kautta on lajien kirjo vain kasvanut. Hieman aremmatkin vierailijat ovat uskaltautuneet vieraisille. Aamuhämärissä isäntä kantaa sinne aamupalan ja jo kohta ensimmäiset ruokailijat saapuvat.

Varis ja rusakko tekevät tuttavuutta. Kumpikaan ei väisty, vaan ruokailua jatketaan sulassa sovussa.

Mustarastas ja orava ovat jo niin vanhoja tuttuja, ettei kumpikaan kiinnitä toisiinsa sen erityisempää huomiota.
 Mitä nyt vähän sivusilmällä vilkuillaan!

Auringon jo noustua, paikalle saapuvat sepelkyyhkyt.

Keväthekumoissaan käpytikka on löytänyt keloa paremman rummun, pellin sähkötolpan päällä. Siihen kun iskee pari napakkaa rumpusooloa, niin jo kuuluu naapurinkin reviirille.

"Eiköhän tikkaneitokaiset tästä vallan lumoudu" - tuumii salskea sulhasehdokas.

Alan vihdoin ymmärtää vannoutuneita lintuharrastajia.

Itselle uuden, aiemmin näkemättömän lajin näkeminen tuottaa jotain niin positiivista energiaa, että vaikea sitä tunnetta on edes kuvailla. Meille tämä ensimmäinen talvi on antanut jo monta ilon hetkeä. Aina kun saamme kuvatuksi meille tuntemattoman, uuden lajin, ailahtaa rinnassa kumma riemu! 

Monille ihan tuttu, vaan meille vielä uusi....

järripeippo.

Onkohan tämä peippo vielä talvipuvussaan?

Pohjoiseenko tekee mieles?

Myös pihamme marjavarkaat, räkättirastaat, ovat ilmestyneet maisemiin.

Toki meillä on pensasissa riittänyt marjoja, sekä linnuille, että ihmisille. Se syö ken ensiksi ehtii!

Totesin, että hvyvin ovat pulskistuneet pihamme elätit. 

Paksuilta ja pulleilta näyttävät linnut, sekä oravat.

Sinitiainen.

Oravilla on vielä harmaa turkki, mutta mitä ovat nuo ruskeat väriläikät siellä sun täällä?
 Onko turkki vaihtamassa väriä?

Närhi.

Yksi vuodenkierto täyttyy

Aloitin blogini 23.3.2013.

Tarkoitus oli seurata pihapiirimme tapahtumia yhden kokonaisen vuoden ajan ja lopettaa blogin pito siihen.

Määräaika on tullut nyt täyteen ja on aika sanoa jäähyväiset...

... mutta eihän sitä malta yhteen vuoteen jättää!

 Talven viettäjät ovat juuri palailemassa takaisin etelän lomiltaan.

Vanha loru kuuluu:"...puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään."

Peipposet ovat jo saapuneet meidän pihamaalle.

 

Olemme yrittäneet pitkään saada kuvaa varpusista. Varpunen on yllättävän harvinainen vieras meillä, olemmekohan liian kaukana kaupungista, mutta tänään ruokakipolle pölähti pieni parvi pikkuvarpusia.

Nythän tämä vasta alkaakin käydä mielenkiintoiseksi, joten aloitetaan toinen vuodenkierto huomenna.

Kiitos kaikille blogivierailleni vierailuistanne ja pysykää mukana vielä seuraavakin vuosi!

Takatalvi ja pakkaset hätyyttelevät lintuja

Keväisten säiden jälkeen ilma alkoi yllättäen kylmetä.

 Lumi satoi maahan uudelleen.

Pihamme ruokavieraat olivat hätää kärsimässä ja kävivät ruokailemassa tosi runsaslukuisina. 

Oli siinä lintulajeja jos jonkinlaista, kun nälkä kurni mahassa ja pakkanen pisteli siipisulissa.

Ensimmäisenä lisäruokintapaikan löysi harakka.

Mustarastaspariskunta.

Tuiskussa myöskin käpytikka haki murua rinnan alle.

Pyryssä närhelle kelpasivat myös kuorimattomat auringonkukan siemenet. Närhien ehdotonta herkkua ovat kuoritut siemenet. Pellon laidalla olevasta astiasta ne syövät niitä kuin liukuhihnalla, seisovat korin laidalla ja nostavat nokan ylöpäin ja vain nielaisevat. Laiskimukset!

Seuraavan päivänä oli lumisade lakannut ja auringon paiste toi jälleen tinttit puiden oksille.

Talitiainen.

Sinitiainen.

Puiden oksilta bongasimme myös kuusitiaisen. Tunnistimme sen niskan valkoisesta laikusta, sekä siiven kapeista, valkoisita juovista. Lintu oli niin arka, että yrityksistämme huolimatta emme onnistuneet kuvaamaan sitä. 

Sen sijaan ikuistimme toisen, meille uuden lajin, vihervarpusen.

Vihervarpunen.

Kylläiset mustarastaat lämmittelivät tummia sulkiaan auringossa.