sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pakkanen nurkissa paukkuu

Uusi vuosi toi tullessaan kipakat pakkaset.
Muutaman viikon, heti tammikuun alusta, on pakkasherra koetellut Syrjälän taloa.
Öisin mittarin lukema laskee reilusti yli kahdenkymmenen pakkasasteen alapuolelle. Talven ennätys Syrjälän pihassa on -28 astetta.

Päivisin on kaunis auringonpaiste. Virtaavan joen sulapaikoista nouseva höyry tiivistyy puiden oksille. Huurteisten puiden lumikiteet heijastelevat auringonsäteitä kuin pienet timantit ja esteettisyyttä etsivä ihmissilmä lepää. 


Pihalta kaadettiin kolme koivua ja talon etelä puolelta liikaa varjostava iso pihlaja.
Hangelle ne oli takoitus rojauttaa, vaan ei ole satanut lunta hangiksi asti.
Kynnetty pelto on edelleen muhkurainen. Korkeimmat multakumpareiden harjat on tuuli ja viima puhaltanut puhtaiksi. Kyntämättömillä pelloilla olkisänki törröttää lumipeitteen alta.


Syrjälän pihaan ei talviaurinko yllä. Muutama kuukausi vielä, niin jo jaksaa aurinko nousta mäen harjanteen yli. Maaliskuussa jo pohjoisrinnekin saa osansa auringosta.

Kylmävesijohto pääsi kovimpana pakkasyönä jäätymään talon vanhan ja uuden osan väliltä. Vanha rakennusvirhe, jota kukaan ei muista kesähelteillä korjata. 

Isäntä huolehtii linnuistaan ja oravistaan uskollisesti. Joka aamu ensimmäinen askare on käydä täyttämässä lintulauta ja oravan syöttöpaikka.


Kova on pikkulinnun osa talvipakkasessa.


Kolli-poika on isännän erityisen huolenpidon alla.
Onkohan kissamme ilvesten sukua?
Pakkanen ja viima ei tunnu Viirua pelottavan.  Kollilla on kova halu ulos vaikka pakkanen kuinka paukkuu. Isäntä huhuilee kollia sisään vähän väliä, vaan kissa tulee, kun on tullakseen. Kissanuorukaisen turkki on muuttunut tuuheaksi. Pitkin harmaata selkää kulkeva musta raita kiiltää komeasti ja vatsapuolen valkea karva on puhdas ja pehmeä kuin ajatus.
Viiru näkeekin paljon vaivaa turkkinsa kunnon eteen. Turkkia huolletaan päivässä monta kertaa ja jokainen varpaan välikin siistitään. Kyllä sitten tarkenee.