Pakkanen nurkissa paukkuu

Uusi vuosi toi tullessaan kipakat pakkaset.

Muutaman viikon, heti tammikuun alusta, on pakkasherra koetellut Syrjälän taloa.

Öisin mittarin lukema laskee reilusti yli kahdenkymmenen pakkasasteen alapuolelle. Talven ennätys Syrjälän pihassa on -28 astetta.

Päivisin on kaunis auringonpaiste. Virtaavan joen sulapaikoista nouseva höyry tiivistyy puiden oksille. Huurteisten puiden lumikiteet heijastelevat auringonsäteitä kuin pienet timantit ja esteettisyyttä etsivä ihmissilmä lepää. 

 

Pihalta kaadettiin kolme koivua ja talon etelä puolelta liikaa varjostava iso pihlaja.

Hangelle ne oli takoitus rojauttaa, vaan ei ole satanut lunta hangiksi asti.

Kynnetty pelto on edelleen muhkurainen. Korkeimmat multakumpareiden harjat on tuuli ja viima puhaltanut puhtaiksi. Kyntämättömillä pelloilla olkisänki törröttää lumipeitteen alta.

Syrjälän pihaan ei talviaurinko yllä. Muutama kuukausi vielä, niin jo jaksaa aurinko nousta mäen harjanteen yli. Maaliskuussa jo pohjoisrinnekin saa osansa auringosta.

Kylmävesijohto pääsi kovimpana pakkasyönä jäätymään talon vanhan ja uuden osan väliltä. Vanha rakennusvirhe, jota kukaan ei muista kesähelteillä korjata. 

Isäntä huolehtii linnuistaan ja oravistaan uskollisesti. Joka aamu ensimmäinen askare on käydä täyttämässä lintulauta ja oravan syöttöpaikka.

Kova on pikkulinnun osa talvipakkasessa.

Kolli-poika on isännän erityisen huolenpidon alla.

Onkohan kissamme ilvesten sukua?

Pakkanen ja viima ei tunnu Viirua pelottavan.  Kollilla on kova halu ulos vaikka pakkanen kuinka paukkuu. Isäntä huhuilee kollia sisään vähän väliä, vaan kissa tulee, kun on tullakseen. Kissanuorukaisen turkki on muuttunut tuuheaksi. Pitkin harmaata selkää kulkeva musta raita kiiltää komeasti ja vatsapuolen valkea karva on puhdas ja pehmeä kuin ajatus.

Viiru näkeekin paljon vaivaa turkkinsa kunnon eteen. Turkkia huolletaan päivässä monta kertaa ja jokainen varpaan välikin siistitään. Kyllä sitten tarkenee.

Ensilumi

Syrjälän piha peittyy ensilumeen!

Heräsin aamulla viiden tietämissä ja päästin kollin pihalle tarpeilleen. Itse paneuduin vielä kotvaseksi maaten. Kuudelta nousin aamukahvin keittoon ja kurkistin oven raosta, josko kissaa näkyisi.
Sisään juoksi likomärkä kolli, äänekkääsi naukuen: "Ei kissoja saa räntäsateeseen jättää!"
Siinä sitä sitten joimme Viirun kanssa aamukahvia. Viiru kuivatteli turkkiaan ja minä luin kirjaa.

Tunnin päästä piha olikin jo neitseellisen valkoinen. Kolli oli ahminut vatsansa täyteen "kolliruokaa" ja rohkaistui uuteen yritykseen lähteä aamulenkilleen. Minä hain kamerani ja ikuistin marraskuisen lauantai aamun pihanäkymän.
 Hmm... sataa, on hyvä päivä aloittaa eteisen remontointi.

die rote Laterne

Meniköhän se oikein?

Lähes neljäkymmentä vuotta sitten saksan tuntien lopulla opettaja soitti tummaäänisen naislaulajattaren kappaletta "die rote Laterne". Enpä ole mokomalla asialla mieltäni juurikaan vaivannut, vaan viikolla hankin talomme ikkunanpieleen punaisen kynttilälyhdyn. Kappaleen saksankieliset sana palautuivat mieleeni ja niitä sitten itsekseni hihittelin, kun lyhtyä ripustelin.

Tällä viikolla sain vihdoin, juuri ennen pakkasöitä, hankittua syyskukat.

Perinteisiä callunoita sai kympillä kuusi, ne saavat riittää.

Keväällä siivottiin äidin autotallia ja pelastin sieltä äidin tekemiä keramiikka-astioita.

Nyt astiat pääsivät uuteen tehtävään, koristamaan Syrjälän talon terassia.

Uskon astioiden olevan talvenkestäviä.

Syksyinen sunnuntai

Naapurin hepat on taas päästetty laiduntamaan pihaamme rajoittuvaan peltoon.

Viiru ei ole hevosia edes huomaavinaankaan.

Mitäs mokomat konit!

Vähänhän tuo ruoho on jo keltaista, kun kerran jo on heinä pellolta korjattu.

Minä tykkään katsella mitä hepat pellolla puuhastelevat.

Tänään heille aurinkokin vähän näyttäytyi.

Hyvä on hevosten siellä olla.

Minä kannoin kesän kauhtuneita kukkia kompostiin

 ja pistelin Hollannista tuomani tulppaanin mukulat kukkapenkkiin, 

sekin jo niin surkeaksi käynyt.

Ostin mukulat Amsterdamin kukkatorilta kesän alussa.

Valitsin vain yhden kutakin väriä tai väriyhdistelmää.

Lajitelmaani laitoin mielestäni kaikkein erikoisimmat kukat.

Toivottavasti myyrät jättävät mukulat rauhaan,

 saisin sitten ensi keväänä muistella Amsterdamin kukkaloistoa.

Kasvimysteerion mysteerikasvi

Kesää kesti lähes syyskuun puoleen väliin asti,

vaan aina se syksyksi vaihtuu.

Kylmät yöt jättävät aamuisin jälkeensä kaiken peittävän usvan,

 lehtiin ja ruohonkorsiin tiivistyvän kasteen ja terassille liimautuvat märät lehdet.

Sato on kypsynyt ja korjattukin melkein.

Kärhöksi paljastunut mysteerikasvi puhkesi kukkaan pitkän odottelemisen jälkeen.

Nyt kärhö kukkii tumman violetein kukin, pisarat vain tipahtelevat terälehdiltä.

Huomenna mysteerikasvi vaihtaa kaupunkia ja pihamaata,

se istutetaan tyttären pihalle.

Kesä oli ja meni

Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista.

 Illan tullen sanoi hän:"Nyt mä lähden tästä pelistä pois."

Syrjälässä on tänä sateisena ja kylmänä kesänä maalattu taloa.

 Punaista ja valkoista.

Kaikki harvat poutapäivät on keikuttu telineillä pensselit kädessä. Kesämuotina valko- punakirjavat verkkarit ja paita, joka päivä samat kuteet.

Eihän sillä niin väliä mitä päällään on pitänyt, kun kaksi vanhaa"harakkaa" taloaan on maalannut. Toinen huonokuuloinen ja toinen vähänäköinen ja korkeanpaikan kammoinen. Toinen on sutinut maasta minkä yltää (ja näkee), toinen on keikkunut räystäsrajassa ja sutinut minne on osunut. Että sellainen kesä.

Sadetta ja kylmää on pitänyt.

 Kasvimaa ja kesäkukat ovat sadekuurojen raiskaamat.

Viiru-kissa on ollut onnessaan ensimmäisestä kesästään. Kolli on valloittanut oman reviirinsä ja saalistaa menestyksellisesti. Kova on ollu koulu, kun kissapolo on ottanut mallia telineillä keikkuvilta ihmisiltä. Saunan katto tuli tutuksi, kun eivät ihmiset joutaneet kattia sieltä noutamaan, oli kissan itse opittava tulemaan alas.

Kevään kasvimysteerikin on kesän myötä selvinnyt.

Kärhö. Väriä ei vaan vielä tiedä.

Rikkakasvien valtaama pihalammikon reunus sai kissa-patsaan pitämään vahtia. Ihan kuin niitä rikkaruohoja sieltä kukaan veisi.

Laatoitusten välit kasvavat voikukkaa ja krassit yrittävät huonosta huolenpidosta huolimatta näyttää loistokkailta.

Kaikki tuntuu rehottavan, kun kosteutta riittää.

Lupiinien lehdet helmeilevät. 

Talomaalarit hymyilevät, kun urakan loppu alkaa häämöttää ja valmiille seinustalle saa jo laittaa kovia kokeneet kukkaset. Onhan tässä syksy aikaa ihastella kättensä töitä. Ja seuraava kesä, ja sitä seuraava kesä ja seuraava....

Mysteerikasveja ja kasvimysteereitä

Näin keväällä ei puutarha armoa anna, vielä se on työpäivän jälkeenkin lähdettävä takapihan "kuntosalille".

Syksyisin kippaan kasvimaalle kaikki ruukuissa kasvaneet kesäkukat, multineen ja juurineen ne jäävät talven armoille. Tänään pääsin kasvimaan siihen osaan jossa edelliskesän juuripaakut huusivat surkeuttaan. Talikolla ravistelin niistä enimmät muullat, kunnes kasan alta paljastui komeajuurinen paakku, juuret olivat kiertyneet koko lailla ruukun mukaisesti.  Jotain outoa kasvissa oli, vanhoihin, poikkileikattuihin oksantynkiin oli ilmestynyt vaaleita silmuja. Kasvi oli talvehtinut kasan alla!

Valon puuttesta silmut olivat lähes valkoisia.

Niin hyvin on aika tehnyt tehtävänsä, etten millään saa mieleeni mikä kasvi voisi olla kyseessä. Se on selvästi ostettu, sillä itse en käytä paakkuja taimiaikana ja tässä sellainen oli. Istutin kasvin uudelleen ruukkuun, hyvään turvemultaan ja nostin sen likakaivon kannelle odottamaan kevään etenemistä. Mietin, että jos se on niin sitkeä, jotta talven yli selvisi, niin täytyyhän sille antaa mahdollisuus. Nähtäväksi jää herääkö se uuteen eloon, kun nyt pääsi päivänvaloon?

Raparperin alta löysin söpön, punaisen kerän hentoja lehden alkuja. Akilea oli kylvääntynyt sinne. Pelastin senkin kukkapenkin reunaan, saa siinä paremman elämän.

Raparperin vieressä oli vanha minttupenkki päässyt pahasti heinittymään. Käänsin sen kokonaan nurin ja ravistelin mullat turpeista. Luulin jo viime kesänä, että suklaaminttu oli hävinnyt kokonaan, mutta niin vain sain kuin sainkin pelastettua muutaman elinvoimaisen juurenpätkän. Täksi kesäksi istutin mintun ruukkuun kasvamaan.

Viiru oli tietysti hengessä mukana, vaikka ei multapelto juurikaan kollia houkuttele. Päärynäpuun rusakkosuojaan sen sijaan on autuaallista teroittaa kynsiään.

Kompostorin kokoaminen ja maastoutuva kissa

Tänään edistyimme pihan siivouksessa aimo askeleen.

Saimme tehtyä kompostorille pohjan, kootua kompostorin, poltettua roskia ja täytettyä puutarhan vesialtaan. Kaikessa touhussa oli tietysti mukana Viiru-kolli.

Vuorenkilvet kasvavat puutarha-altaan läheisyydessä ja sieltä leikkisä kissa meitä ihmisiä vaani.

 Jotain mielenkiintoista on kissa havainnut. Isot lehdet antavat hyvän näkösuojan.

Pesimme vesialtaan ja laitoimme lintujen kylpyorrenkin jo valmiiksi paikoilleen. Katsotaan saavatko linnut tänä kesänä lainkaan rauhassa kylpeä, saalistajalla kun on oiva paikka kyttäillä vieressä.

Altaan reunalla oli ilokseni talventinut maatiaiskrysanteemilajike. Kasvi varmaan tuntee jonkun oikeankin nimen, minä vain en sitä tiedä.

Kompostori oli löytö erään marketketjun myymälästä. Teimme oikein kunnon pohjan reikätiilistä ja sorasta. En ihan tiedä kompostoinnin saloja, tämä ensimmäinen kesä opettaa.

Syrjälään saapui takatalvi

Viime yöstä lähtien on satanut lunta.

 Nyt, päivän kääntyessä illaksi, lunta tulee sakeanaan.

Taannoin saimme jo nauttia lähes kymmenen asteen lämpötiloista ja keväisestä auringon paisteesta. Optimistisesti kannoimme terassille tuolit ja isäntä kiikiutti jo grillinkin paikalleen. Pääsiäistä ennakoiden vein ruukkunarsissitkin amppeleihin.

Tänään on kaikki taas valkoisenaan.

Viiru makaa eteisen hattuhyllyn päällä ja tyytyy vain katselemaan ulos.

Lunta, lunta ja vielä enemmän lunta

Nyt voi hyvillä mielin laulaa:" On hanget korkeat nietokset....."

Lunta on tullut valtavan paljon kuluneena vuorokautena.

Puutarhamme omenapuut tuntuvat murtuvan painon alla.

Nuoskalumi on jäänyt oksiin kiinni niin tiukasti, etteivät edes pienet linnun varpaat saa sitä tippumaan.

Luonto on muuttunut lähes äänettömäksi, kun lumen kuorruttama oksisto imee kaiken äänen.

On nautinto kuunnella hiljaisuutta.