tiistai 25. marraskuuta 2014

Kuusitiainen

Poden flunssaa kotona ja tänään oli aikaa katsella Viirun kanssa kahdestaan lintujen puuhia ikkunan takaa. Kamera seisoo aina laukaisuvalmiina jalustassaan olohuoneen ikkunalla, sen linssin läpi näkee linnut paremmin, ne oudoimmatkin.
Keskipäivän aikoihin omenapuissa alkoi kuhista. Tintit serkkuineen saapuivat aterialle. Tintttien joukossa oli yksi erilainen.
Räpsin kuvia pikavauhtia tehdäkseni tunnistuksen myöhemmin. Eineshetken päätyttyä ryhdyin selaamaan ikivanhaa lintukirjaa, kuvatkin ovat maalattuja, mutta tuntomerkit on kerrottu selvästi.
Tämän tintin kohdalla päädyin kuusitiaseen.
"Niskassa valkoinen laikku, yleisväri hyvin harmaa, siivellä kaksi kapeaa valkoista juovaa." kertoo Pohjolan lintukirja vuodelta 1987.

Orava ei enää säikäytä rohkeaa tiaisparvea. Tiaiset käyvät syömässä samaan aikaan, oravasta välittämättä.
Talitiainen
Sinitiainen

torstai 20. marraskuuta 2014

Kissa, koira tai kenties orava?

Orava on mieltynyt ruokailemaan lintulaudalla, vaikka oravan syöttöautomaattikin olisi viereisessä omenapuussa.

 Aivan tyylipuhtaasti ruokailu ei kuitenkaan suju.

Viiru-kissa katselee päivisin elämää omenapuissa ikkunan takaa. Isännällä oli eräänä päivänä iso työrupeama pihalla, piti tehdä polttopuita. Viiru vahti yhtäällä lintuja ja oravia ja toisaalla isännän puuhommia, ikkunan takaa. Isännän oli käynyt kissaa sääliksi, kun se naukui yksin ikkunalla ja olisi ihan selvästi halunnut ulos, puuhommiin sekin.
Kukaan ei ole niin viisas kuin ihminen (?).
Isäntä päätti kokeilla joskoViiru viihtyisi ulkona koiran juoksulangassa.

Hyvin oli pojilla päivä mennyt. Kaksi tuntia oli Viiru liekassa viihtynyt, kun tulin töistä kotiin olivat kollipoika ja isäntä hyvin ansaituilla päikkäreillä.
Liekalanka on niin pitkä, että puihin kiipeily on mahdollista. Kissa kävi tarkistamassa mitä orava puissa tekee, lintulaudalle ei Viiru kuitenkaan vielä yltänyt.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kuka kertois kissalle...?

Emo lienee unohtanut mainita Viirulle, että kissat eivät välitä vedestä.
Vaan Viirupa välittää!


Talon ihmiset käyvät pesulla alkerran suihkuhuoneessa. Niin varovasti eivät ihmiset voi alakertaan hiipiä, ettei Viiru juokse jo kiiruusti edellä. Kissa voi olla täydessä unessa sohvalla, mutta aina viimeistään portaiden puoliväissä se ohittaa emännän. Kissa juoksee sellaista vauhtia, että jyrkissä mutkissa tassut lipeävät ja kissa kompuroi omiin koipiinsa. Ensimmänen suihkussa on silti aina Viiru!


Käsienpesualtaasta on tullut kollin lempipaikka ja ainainen ihmetyksen aihe, vuoteeksi se kissan mielestä on erinomainen.
Emäntä kääntää joskus ilkeyksissään hanan auki Viirun loikoillessa altaan tukkeena. Emännästä on vallan hulvattoman hauskaa seurata missä vaiheessa Viiru ymmärtää, että altaan vesi nousee kissan ollessa tulppana.
Halvat huvit emännällä.


Emännän ei pitäisi käydä lainkaan koulutuspäivillä. Tänään se tutustui nauru-joogaan ja ihan villinä hekotteli vielä kotonakin ja kiusasi kissaansa. 


Illan tullen oli sovinto kissan ja emännän välillä taas solmittu ja Viiru parkkeerasi kirjoituspöydälle emännän seuraksi, kun uusi sivu Viirun seikkailuista lähti bittiavaruuteen.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Muisteloita

Illalla emännän mahan päällä on Viirulla mieluisa rapsutushetki. Emäntä silittää molemmin puolin kissan päätä kuonosta niskaan. Katin komeat viikset myötäilevät kehräyksen tahdissa. Yhtäkkiä emännän mieleen muistuu entinen kissa, Nöpö tykkäsi poskien silittelystä myös. Emännän käydessä vuoteeseen ja ryhtyessä lukemaan kirjaa, siirtyi Nöpö mahan päälle ja kuono vain pilkahteli kirjan alareunan alta. Nöpö oli vanhemmiten jo varsin painava, eikä ihminen sitä kauan jaksanut keuhkojensa päällä kannatella, mutta joka ilta vähän kuitenkin.



Nöpö eli pikän ja isäntäväen ymmärryksen mukaan hyvän elämän. Herkästi loukkaantuvana ja sielukkaana kissana se otti paikkansa täysivaltaisena perheenjäsenenä. Nöpö oli hyvä hiirestäjä. Piti koko tienoon jyrsijät kurissa. Säännöllisesti tämä arvonsa tunteva kissarouva kantoi saaliinsa ihmisten ihasteltavaksi. Kehuja tuli. Ja kissa kiitti kehuista omalla tavallaan, viskoi tuholaista muutaman kerran kynsillään ja lopuksi söi sen kalloineen kaikkineen. Ei sittenkään ihan kaikkineen, aina jäi vihreä klöntti hiirestä jäljelle, mikä lie hiirensappi.


Viirun eläinlääkärireissulla luki isäntä odotustilan taulukosta, että Nöpön ikä ihmisen iäksi muutettuna olisi vastannut yhdeksääkymmentä vuotta. Kovin loiviksi kissamatroonan liikkeet viimeisinä vuosina kävivätkin.
Emäntä nosti rakkaalle lemmikille puutarhatuolin oven pieleen, jossa kissavanhuksen oli hyvä tarkkailla pihan ympäröivää elämää. Sateenvarjo toimi sekä auringon- että sateensuojana. Aivan viimeisinä kuukausina emäntä nosti iltaisin kissan sisälle tuoleineen kaikkineen. Nöpöä ei ihminen saanut ottaa syliin.


Viiru on Viiru, eikä siitä Nöpöä saa, eikä ole tarpeenkaan. Kovin sielukkaalta ei uusi talon kissa vielä tunnu, torvelolta paremminkin. Emännän silitellessä kissapoloa, käy mielessä ajatus kuinka mahdottoman pieni pennun pää oikeasti on, kovin suuret aivot eivät sinne mahdu.


 Aamupäivän touhuttuaan "torvelo" ottaa pitkät päiväunet. Nätti se on, silmät viirullaan, raukeana ja vatsa einestä pullollaan. Viirun kummitäti toi tuliaiseksi smetanaa. Ei se kissankaan suu tuohesta ole, niin keskittyneesti ja ilmeistä mielihyvää tuntien pentu lipoi hapankermaa jälkiruoaksi. Pitkään vielä lipoi suupieliään vaikka kerma oli jo loppunut.


Komeat ovat kollin viikset vaan kummoiset eivät aatokset. Vuosi eteenpäin ja poika elää kissanelämäänsä  komeana nuorukaisena.


torstai 6. marraskuuta 2014

Ensilumi ja "ensikala"

 Iltapäivällä alkoi sataa lunta. Tunnin aikana maa sai ohuen lumipeitteen. Emäntä tuli töistä, kun vielä oli vähän valoa ulkosalla ja heti Viiru ja talonväki lähtivät lunta ihmettelemään. Isännälle ja emännälle lumi on ihan tuttu juttu, mutta Viirulle lumi oli ensilumi. Kylmää ja märkää, vaan ihan kivaa, ainakin isännän tekemä lumipallo.


Tapahtuipa tänään vielä jotain muutakin ennen kokematonta. Naapuri oli ollut muikkuverkoilla ja antoi saaliistaan vähän tähänkin taloon. Isäntä intoili ihan intoveikkona, että Viirulle kalaa......


 Laittoi sanomalehden lattiaale ja mätkäisi kuolleen muikun lehdelle. Kolli parka ihmetteli, että mitäs nyt? Pitäiskö tässä jotain tehdä? Ei tainnut pentu olla eläissään tuoretta kalaa nähnyt. Kala oli kylmä ja märkä, pötkötti vain liikkumatta. Kissa kai mietti miten parhaiten olisi ihmisten mieleen, vähän tassullaan kokeili. Juu kala se on, vaan onko syötävää, sitä Viiru mietti kotvan aikaa.


Kierteli  ja kaarteli, nautti ilmiselvästi kun ihmiset maanittelivat ja naurahtelivat.


 Leikiksi meni muikun kanssa. Pentu hyppi tasajalkaa neljällä tassulla ilmaan, viskoi kalaa niin että mätke kävi. Heittäytyi kyljelleen ja ravisteli kuollutta kalaa taka- ja etutassujen välissä. Ei siitä tullut valmista....loppujen lopuksi emäntä otti sakset ja pilkkoi koko muikun lautaselle  ja laitoi vielä kissanruokaa kyytipojaksi.


 Siinä se lautasella tuijotti pilkottu muikku vielä illallakin, purkkiruoka oli Viirulle kelvannut, muikku ei.
Illalla katti tuoksui vahvasti kalalle. Kalan kanssa painiskelun jälkeen oli turkkiin tarttunut pienen pieniä hopeisia suomuja. Kiikkustuolissa emännän sylissä kehräten, ei ihminen voinut hajusta arvata silittääkö kissaa vai kalaa!!!


Viirun huvia on seurata emäntää iltapesulle ja jäädä lämpöiselle lattialle tassujaan kuivattelemaan. Tarkkakorvaisena kissanpoikaa ihmetyttää lattiakaivoon lirisevä vesi, sitä jää Viiru ilta illan jälkeen ihmettelemään.
Tänään emäntä ei pistäisi ollenkaan pahakseen jos Viirukin ottaisi pienen suihkun.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Villikko Viiru

 
 Viiru ulkoilee kaksi kertaa päivässä, valjaissa. Talon väki ei rohkene vielä päästää villikkoa ulos  ihan omineen. Taloon odotettiin uutta hiirestäjää, vaan Viirusta taitaakin kehittyä linnustaja. Päivästä iso osa kuluu seuratessa lintujen kirjavaa joukkoa ikkunan takaa.


Pihalla Viiru suunnistaa oitis omenapuihin. Kiipeilemisen taidossa on tapahtunut huimaa kehitystä, alun mätkähdyksiä ei enää pääse tapahtumaan.

 
Lintujen tarkkailu pihapuussa on monin verroin mieluisampaa, kuin sisällä ikkunalaudalla.
 
 Viiru joutuu lintujen pilkan kohteeksi. Ylilento toisensa jälkeen ärsyttää.


Kissan saavutettua lintulaudan, kaikkoavat kaikki siivekkäät oksiston suojiin ja kolli parka turhautuu toden teolla. Olisi varmaan parempi keskittää huomionsa hiiriin.


Närhi uskaltautui laudalle, kun Viiru oli passitettu sisälle.
 




Isännän ja Viirun yhteiset hetket kuluvat sohvalla, telkkaria toljotellen. Ei Viirulla ole mitään sitä vastaan, päinvastoin. Kissalla on oikein lokosat oltavat isännän hajamielisesti rapsutellessa mahan alta.




 

Emäntä onneton meni ja purki Viirun lelukorin korin seinät kun ne eivät pysyneet pystyssä, kori oli kuin ylisuuri baskeri. Ei se nyt niin vain käy, että kissan kori ilman lupaa puretaan. Viiru oli ajatellut juuri nyt ottaa korissa nokoset. Mielenosoituksellisesti Viiru asettui koriin kunnes kori oli entisissä mitoissaan. Siinä sai emäntä virkata korin reunoja kissan maatessa korissa.

Kuka se onkaan valtias tässä talossa? Kissa vai ihmiset? Siinäpä kysymys!!!!