Kesä on alkanut oikein vimmalla.
Toukokuun puolella Lappi oli hetken koko Euroopan lämpimin paikka, lämpöennätys oli 30,5 astetta! Tälle viikolle (kesäkuun eka viikko) on annettu hellevaroitus, lämpötilat ovat jo hiponeet kolmeakymmentä ja ennuste lupaakin 30 astetta myös tänne etelään!
Puutarha saa keräillä voimia helteisiin, kunnon iltakastelu on nyt tarpeen.
|
Isännän sipulien koeviljelmät: puutarhamulta voittaa turvemullan kasvualustana. |
|
Avomaankurkun taimet istutettuna kohopenkkiin. |
|
Pensasmustikka kukkii runsaasti. |
Pihan alkukesän kukkaloistoa.
|
Mikä tämä olikaan nimeltään? |
|
Särkynytsydän. |
|
Lahja tyttäreltä muutaman vuoden takaa. |
Kevättalvella sain tyttäreltä lahjaksi neljä petunian tainta, kaikki uutta kerrottua lajiketta. Niitä kasvattelin sisällä valokasvihuoneessa ja myöhemmin keittiön ikkunalla. Olivat taimella aivan liian aikaisin, meinasivat kasvaa liian honteloiksi. Latvoin niitä tosi ahkerasti ja siirsin ne terassille lämmittämättömään kasvihuoneeseen niin pian keväällä kuin suinkin uskalsin. Istutin ne sinne valmiiksi muoviseen parvekelaatikkoon. Kaikki vaivani on tullut palkittua runsain mitoin. Nyt petuniat toivottavat niin tutut kuin vieraatkin tervetulleiksi jo heti "portilla" ts. pihavaraston päädyssä.
|
Doble Lavender, Doble Pink Lace, Doble Velvet Lace ja Doble White. |
|
Vasemmalla Lavender, oikealla Pink Lace. |
Etupihan perennapenkki oli tuskaista katsottavaa vielä muutama viikko sitten, oli niin vuohenputken valtaama että. Vaan kuinkas kävikään, kun penkki tuli ajoissa kitkettyä.
|
Etupihan perennapenkki. |
|
Alkukesän uskollinen kukkija. |
Siperianunikko on meille kantautunut Raahesta, opikelutoverini kukkamaalta.
Sain aikoinaan siemenkotia joista rapistelin kotona siemenet kasvimaahan sipulipenkin päähän. Seuraavana keväänä ihmettelin mitä sieltä nousee jo heti kväällä, oudon näköisiä lehtiä. Olin näet unohtanut syksyisen kylvön. Nykyisin pihan reunoilla ja edelleenkin kasvimaan laidalla kukkii erivärisiä siperianunikkoja, keltaista, valkoista ja oranssia.
|
Siperianunikko. |
Mattojen pesu alkaa tänään, on aivan ehdottoman hyvät kuivausilmat. Meillä pestään matot maan päällä, ei vesistöjen äärellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa, että poikkesit täällä. Tosi iloiseksi tulen, jos jätät jäljen itsestäsi...