lauantai 8. marraskuuta 2014

Muisteloita

Illalla emännän mahan päällä on Viirulla mieluisa rapsutushetki. Emäntä silittää molemmin puolin kissan päätä kuonosta niskaan. Katin komeat viikset myötäilevät kehräyksen tahdissa. Yhtäkkiä emännän mieleen muistuu entinen kissa, Nöpö tykkäsi poskien silittelystä myös. Emännän käydessä vuoteeseen ja ryhtyessä lukemaan kirjaa, siirtyi Nöpö mahan päälle ja kuono vain pilkahteli kirjan alareunan alta. Nöpö oli vanhemmiten jo varsin painava, eikä ihminen sitä kauan jaksanut keuhkojensa päällä kannatella, mutta joka ilta vähän kuitenkin.



Nöpö eli pikän ja isäntäväen ymmärryksen mukaan hyvän elämän. Herkästi loukkaantuvana ja sielukkaana kissana se otti paikkansa täysivaltaisena perheenjäsenenä. Nöpö oli hyvä hiirestäjä. Piti koko tienoon jyrsijät kurissa. Säännöllisesti tämä arvonsa tunteva kissarouva kantoi saaliinsa ihmisten ihasteltavaksi. Kehuja tuli. Ja kissa kiitti kehuista omalla tavallaan, viskoi tuholaista muutaman kerran kynsillään ja lopuksi söi sen kalloineen kaikkineen. Ei sittenkään ihan kaikkineen, aina jäi vihreä klöntti hiirestä jäljelle, mikä lie hiirensappi.


Viirun eläinlääkärireissulla luki isäntä odotustilan taulukosta, että Nöpön ikä ihmisen iäksi muutettuna olisi vastannut yhdeksääkymmentä vuotta. Kovin loiviksi kissamatroonan liikkeet viimeisinä vuosina kävivätkin.
Emäntä nosti rakkaalle lemmikille puutarhatuolin oven pieleen, jossa kissavanhuksen oli hyvä tarkkailla pihan ympäröivää elämää. Sateenvarjo toimi sekä auringon- että sateensuojana. Aivan viimeisinä kuukausina emäntä nosti iltaisin kissan sisälle tuoleineen kaikkineen. Nöpöä ei ihminen saanut ottaa syliin.


Viiru on Viiru, eikä siitä Nöpöä saa, eikä ole tarpeenkaan. Kovin sielukkaalta ei uusi talon kissa vielä tunnu, torvelolta paremminkin. Emännän silitellessä kissapoloa, käy mielessä ajatus kuinka mahdottoman pieni pennun pää oikeasti on, kovin suuret aivot eivät sinne mahdu.


 Aamupäivän touhuttuaan "torvelo" ottaa pitkät päiväunet. Nätti se on, silmät viirullaan, raukeana ja vatsa einestä pullollaan. Viirun kummitäti toi tuliaiseksi smetanaa. Ei se kissankaan suu tuohesta ole, niin keskittyneesti ja ilmeistä mielihyvää tuntien pentu lipoi hapankermaa jälkiruoaksi. Pitkään vielä lipoi suupieliään vaikka kerma oli jo loppunut.


Komeat ovat kollin viikset vaan kummoiset eivät aatokset. Vuosi eteenpäin ja poika elää kissanelämäänsä  komeana nuorukaisena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että poikkesit täällä. Tosi iloiseksi tulen, jos jätät jäljen itsestäsi...