Olen jo viikon kierrellyt puskien juuria ja pensaiden alustoja etsiskellen tarpeeksi isoja nokkosia.
Viikon siksi, että olen ollut viikon verran hieman puolikuntoinen. Tänään kävin lääkärissä ja sain tömäkän lääkekuurin, mutta eihän tervehtymistä voi jättää pelkästään lääketieteen varaan. Nokkonen on vanha lääkekasvi ja kansanlääketieteessä suositellaan nokkosteetä keväisenä puhdistuskuurina.
Jokakeväinen nokkoskuurini on pahasti myöhässä, siinä arvatenkin sairastumiseni syy!
Jokakeväinen nokkoskuurini on pahasti myöhässä, siinä arvatenkin sairastumiseni syy!
Ensimmäiset nokkoset kasvavat liperin juurella. |
Sadonkorjuukierrokseni tein lävikkö toisessa kädessä ja puutarhahanska toisessa. Ensimmäiset nokkoset ovat kiitollisia kerätä, kun niistä voi syötäväksi nipsaista tuuman verran latvusta sen enempää lehtiä ja vartta erottelematta.
Taimet ovat päiväsaikaan ukona karaistumassa. |
Kevään ensimmäinen nokkossaalis. |
Yleensä valmistan nokkosista nokkossoppaa, mutta tänään mieleni teki lämmintä juotavaa.
Jo lapuudenkodissani käytettiin nokkosta ruoanlaitossa. Omat lapseni söivät kotona aina keväisin nokkosoppaa, vasta koulussa he tutustuivat pinaattikeittoon.
Tyttäreni oli ihmetellyt: "Ai, tätä voi tehdä pinaatistakin!"
Huuhtelu viileässä vedessä. |
Nokkoset ja vesi kattilaan ja ryöppäys pehmeäksi. |
Keitinvesi juotavaksi, lehdet syötäviksi. |
Nokkostee on voimakkaan makuista, mutta ah´ niin hyvää. Lisäsin lasilliseen lusikallisen steviasokeria ja ensimmäiset kulaukset nautiskelin ulkoportaalla istuskellen.
Silppusin keitetyt nokkoset leikkuulaudalla hienoksi. Tykkään, että sauvasekoittimella hienontaminen pilaa lehtien rakenteen, siksi silppuan ne karkeasti vain veitsellä. Minusta on mukava pureskella nokkoset ja maistaa se oikea nokkosen maku. Tämän päivän nokkoset lisäsin pannukakkutaikinaan.
Eiköhän tämä tauti nokkosilla taltu!
Mukavia vinkkejä! Minuakin kiinnostaa kovasti luonnon yrtit, pitää vain opiskella lisää.Olenkin jo ilmoittautunut kurssille jossa kerätään luonnosta ja valmistetaan syötäväksi. Mielenkiintoista. Sain tässä keväällä pakurikäävän ja kuivasin sen ja olen päivittäin juonut siitä uutettua juomaa...
VastaaPoista