Joulukuusi ja Viiru

Tänä jouluna uskalsimme tuoda kuusen sisälle, vaikka talossa asuukin kissanuorukainen. Viime vuonna emme tuoneet kuusta sisälle, kun Viiru oli varsin vallaton.

Joulukuusi sai olla kollipojalta rauhassa niin kauan, kun talossa vierailulla ollut Nova-koira piti järjestystä yllä. Tänä aamuna heräsin rikkirevitty koristepunatulkku tyynylläni.

 No, yksi koriste sinne tai tänne ei haittaa, ajattelin. 

Aamuretkeltään myrskysään kourista sisälle palannut kolli ymmärsi vihdoin tilaisuutensa koittaneen.

Talossa ei ollut enää koiraa.

Kuusi, kaikkine ihanine koristeineen, suurastaan huusi kollin huomiota.

Alaoksilla oli niin paljon helppoa saalistettavaa....

Aikansa emäntä kissan touhuja katseli ja sieti, vaan "kuvausten" jälkeen Viiru tuupattiin pihalle.

Kolli saa jäähdytellä tovin Tapaninpäivän myrskyssä, jospa pahin energiapiikki jäisi sinne.

Lumeton Joulu

Kuukausi sitten pihallamme oli talvi, vaan Joulun tullen kaikki lumi on sulanut pois

Maassamme on tehty joulukuun lämpöennätyksiä, yksitoista astetta lämmintä.

Jouluaattona Syrjälän piha oli kuin syksyn alussa. Aurinkokin paistoi rinteen takaa, pilviverhon välistä. Lämmintä oli kuutisen astetta.

Vaan Joulu tulee ajallaan.

 Pellon laidalla, "joulukuusimetsässä" kasvatettu kuusi ostettiin yhdeltä kylän isännältä.

Siinä se kuusi aattoaamuna seisoa nökötti olohuoneen oven pielessä, oksat koristeltuina, joulutunnelmaa tuomassa.

Tästä päivä alkaa pidentyä. Ollaan taas voiton puolella.
Kohta alkaa uusi vuosi ja uudet tuulet!

Kollit kilpasilla

Viiru ja naapurin kolli kisailivat uudessa lumessa kuin ihmislapset konsanaan.

Ei tuntunut palelevan kolleja ollenkaan, niin hauskaa oli lumessa telmiä.

Kissanpojat pomppivat ja kieppuivat, pyörähtelivät ilmassa melkein täysiä ympyröitä.

Viime talven (ensimmäinen talvi) Viiru vietti sisäkissana ja liikkui ulkosalla vain valjaissa. Kevään tullen katti sai kokea millaista on kissan elämä vapaana. Tämä talvi on Viirun ensimmäinen vapaan kollin talvi ja meno on sen mukaista.

 Linnut käyvät ruokailemassa omenapuissa roikkuvilla lintulaudoilla.

Isäntä on aloittanut talviruokinnan jo muutama viikko sitten.

Vaan ei jouda Viiru lintujen ruokailua vahtimaan, sillä kun on mielessä muut kollin kujeet.

Ensilumi

Syrjälän piha peittyy ensilumeen!

Heräsin aamulla viiden tietämissä ja päästin kollin pihalle tarpeilleen. Itse paneuduin vielä kotvaseksi maaten. Kuudelta nousin aamukahvin keittoon ja kurkistin oven raosta, josko kissaa näkyisi.
Sisään juoksi likomärkä kolli, äänekkääsi naukuen: "Ei kissoja saa räntäsateeseen jättää!"
Siinä sitä sitten joimme Viirun kanssa aamukahvia. Viiru kuivatteli turkkiaan ja minä luin kirjaa.

Tunnin päästä piha olikin jo neitseellisen valkoinen. Kolli oli ahminut vatsansa täyteen "kolliruokaa" ja rohkaistui uuteen yritykseen lähteä aamulenkilleen. Minä hain kamerani ja ikuistin marraskuisen lauantai aamun pihanäkymän.
 Hmm... sataa, on hyvä päivä aloittaa eteisen remontointi.

die rote Laterne

Meniköhän se oikein?

Lähes neljäkymmentä vuotta sitten saksan tuntien lopulla opettaja soitti tummaäänisen naislaulajattaren kappaletta "die rote Laterne". Enpä ole mokomalla asialla mieltäni juurikaan vaivannut, vaan viikolla hankin talomme ikkunanpieleen punaisen kynttilälyhdyn. Kappaleen saksankieliset sana palautuivat mieleeni ja niitä sitten itsekseni hihittelin, kun lyhtyä ripustelin.

Tällä viikolla sain vihdoin, juuri ennen pakkasöitä, hankittua syyskukat.

Perinteisiä callunoita sai kympillä kuusi, ne saavat riittää.

Keväällä siivottiin äidin autotallia ja pelastin sieltä äidin tekemiä keramiikka-astioita.

Nyt astiat pääsivät uuteen tehtävään, koristamaan Syrjälän talon terassia.

Uskon astioiden olevan talvenkestäviä.

Viiru on "kova jätkä"

Kolli-poika komistuu yhäti vaan.

Lihaa tulee luiden päälle ja katin itsevarmuus kasvaa kohisten.

Aiemmin Viiru tuli sisälle jo seitsemän aikoihin, viimeistäään kahdeksalta, söi ja kävi yöunilleen.

Mitä pidemmälle syksy ehtii ja illat tummuvat, sitä pidempään kolli reissuillansa viipyy.

Kolli-pojasta on tullut "kova jätkä".

Näkyy viihtyvän hyvin hevosten laitumella. Käyskentelee siellä missä polletkin.

Taitaa kissa  käydä ihan talleilla asti.

Päivisin joutaa Viiru leikittelemään kärpästen kanssa, joita nykyisin pihamme ilmatilassa siipeilee huomattavasti enemmän kuin ennen. Naapurin hevoset niitä vissiin muassaan tuo.

Kissan vuosi on ollut tointa ja touhua täynnä.

 Keväällä katselimme kuinka linnut saapuivat pesimään, muutolintujen ääni oli silloin pikku mirrille uutta ja ihmeellistä, nyt linnut hyvästelee nuorukaisen ikään ehtinyt kolli.

 Lintujen muuttoreitti kulkkee Syrjälän yli. 

Auran kaakatuksen kuullessaan Viirukin valpastuu vain todetakseen, että tavoittamattomissa ovat.

Syksyinen sunnuntai

Naapurin hepat on taas päästetty laiduntamaan pihaamme rajoittuvaan peltoon.

Viiru ei ole hevosia edes huomaavinaankaan.

Mitäs mokomat konit!

Vähänhän tuo ruoho on jo keltaista, kun kerran jo on heinä pellolta korjattu.

Minä tykkään katsella mitä hepat pellolla puuhastelevat.

Tänään heille aurinkokin vähän näyttäytyi.

Hyvä on hevosten siellä olla.

Minä kannoin kesän kauhtuneita kukkia kompostiin

 ja pistelin Hollannista tuomani tulppaanin mukulat kukkapenkkiin, 

sekin jo niin surkeaksi käynyt.

Ostin mukulat Amsterdamin kukkatorilta kesän alussa.

Valitsin vain yhden kutakin väriä tai väriyhdistelmää.

Lajitelmaani laitoin mielestäni kaikkein erikoisimmat kukat.

Toivottavasti myyrät jättävät mukulat rauhaan,

 saisin sitten ensi keväänä muistella Amsterdamin kukkaloistoa.