Osittainen auringonpimennys

Puolilta päivin kuvattu aurinko.

Isäntä laittoi hitsaajan lasin kameran linssin eteen ja ikuisti näytöksen.

Vapaa kolli

Etelä-Suomessa on kevät tosi aikaisessa ja Viiru on saanut vapautensa pahimpien pakkasten loputtua.

Onhan kolli ulkoillut koiran liekassa jo usean viikon, vaan vapauteen ei kissa-poikaa ole aiemmin vielä päästetty.

Menneenä lauantaina talon ihmiset tuumivat, jotta nyt oli päivä jolloin kissa kokeilee kuinka maalla oikein ollaan ja eletään. Talossa oli syksyllä hiirestäjän paikka auki ja siihen tehtävään Viiru taloon otettiin. Vähän oli katti aluksi varuillaan. Ensimmäisenä etsi kuivan paikan tassujensa alle ja löysikin auringon lämmittämän kiven varaston nurkalta.

Koko pitkän talven Viiru katseli ikkunan takaa oravien taiturointia omenapuissa ja harjoitteli

selkä köyryssä  vaanimisen jaloa taitoa.

 Häntä piiskasi puolelta toiselle ja leuat väpättivät päästellen outoa "käkätystä".

 Oli poika ollut tarkkaavainen, niin ketterästi kolusi kaikki kurrentuoksuiset oksat. Syksyllä vielä tipahteli oksilta pehmeään, sammaleen täyttämään ruohikkoon, vaan nyt askellus oli varmaa ja notkeaa.

Rassukka yritti piiloutua linnuilta puun taakse, vaan eihän se yhtä hyvin onnistunut kuin talvella ikkunan takana.

Vesi taisi herahtaa kollin kielle linupaistin toivossa, mutta kovin olivat tavoittamattomissa.

Odotas vaan kolliseni, kohta maa vapautuu jään ikeestä ja saat elätellä toiveita hiiripaistista.

Eipä taida isännän saappaan jälki ihan riittää, on kollilla sen verran kokoa.

Viirun seikkailut jatkuvat...

Verenpisaran pistokkaita

Tuskailin, etteivät verenpisarat ala ollenkaan juurtua. Olin itse liian innoissani

lämpimistä maaliskuun alun päivistä. Katselin aiempien vuosien taimikasvatusta ja huomasin olleeni hätähousu.

 

Tänään istutin ensimmäiset kolme pistokasta ruukkuihin. Juurrutin oksat ensin maljakossa.

Alakerrassa talvehtineet emokasvit olivat taas saaneet tuhohyönteisiä. Millä ihmeellä saisin ne pois ja kokonaan hävitetyksi? Joka vuosi uusi tuholais sukupolvi herää kevään myötä eloon.

Muutama vuosi sitten ostin kaupasta rosmariinin, joka saastutti osan kasvikannastani.

Aiemmin verenpisarani eivät kärsineet ongelmasta.

Kissan vesileikit

"Viiru sitä ja Viiru tätä."

-

Ystävät ja tuttavat ovat kyllästyneet, kun tämän talon väki vain kissastaan kertoilee. Aivan kuin maailmassa ei enää mitään muuta olisikaan. Vaan kyllä se vain niin onkin, että kissanpojan saapuminen kahden jo keski-iän ylittäneen ihmisen talouteen on tuonut elämään niin paljon iloa. Joka päivä saa katin toilailuille nauraa ja ihan ääneen.

 Kuinka sitä siis voisi olla jakamatta iloa kanssaihmisille?

Pentukissaa leikityttää enemmän kuin kaksi vanhaa "harakkaa" jaksaa leikkiä. Kissan tekemisen puute purkautuu hepulikohtauksina ja järjettömänä juoksuna ympäri taloa tai mitä ihmeelisimpinä tihutöinä.

Viiru on aivan hulluna veteen. Tiskikoneen tyhjentäessä vettä viemäriin hyppii kissa tiskialtaaseen tilannetta tarkkailemaan. Emännän lähtiessä suihkuun kissa kipittää aina jo etukäteen odottamaan josko saisi hänkin osansa. Kahvinkeittimen lirinä on niinikään vastustamaton ääni ja sitäkin pitäisi ehtiä ihmettelemään. Aina eivät kuitenkaan ihmisten ja kissan mieltymykset kohtaa, tässä talossa kun kissa ei saa pöydille hyppiä. 

Viiru saikin oman vesileikkipisteen, keskelle olohuonetta. Kahden vanhan höppänän aivoituksena viritimme Viirulle oluhuoneen lattialle tilkkutäkin, froteepyyhkeen ja vedellä täytetyn pesuvadin.

Siinä sitä kissalla riittikin ihmettelemistä monena iltana.

Jos riitti kissalla iloa, niin riitti sitä ihmisilläkin. Pesuvatiin tupsahteli milloin mitäkin, mitä pennun sitten piti astiasta poimia. Oli kiveä ja palloa kaiketi yhtä leluhiirtäkin siellä uiteltiin.

 

Välillä asiaa puutarhastakin

Kovasti on jo kesä mielessä.

Pelargonian ensimmäiset pistokkaat pääsivät tänään kukkaruukkuihin.

Juurrutin ne maljakossa, eikä mennyt kuin reilu viikko ja valkoiset juuret olivat tulleet esiin.

Muistaakseni nämä ovat vaaleanpunaisesta emokasvista.

Tyttäreltä sain siemenestä kasvatettuja mansikan taimia. Koulin ne tänään omiin ruukkuihinsa. Kokoa isoimmilla lehdillä on vasta muutama milli kanttiinsa. Vein ne sisäkasvihuoneeseen voimistumaan.

Puutarhassamme kasvoi viime kesänä samoista siemenistä alkunsa saaneita mansikoita.

Istutin ne ulkona isoon yrttiruukkuun ja ruukku oli koko suven likakaivon kannella omenapuiden alla.

Satoa sain koko kesän. Muodoltaan marjat olivat kuin reiluja aho-mansikoita ja makukin oli yhtä aromikas. Suurin odotuksin kohti tulevaa kesää.

Kolli ja päästäinen

Naapurin katti päästi aamulla päästäisen hengiltä. Nappasi vain kynsiinsä ilman sen parempaa tarkoitusta, kissat kun eivät päästäisistä perusta.

 Viiru, talomme hurrrrrja hiirestäjä, joka ulkoilee edelleen valjaissa ja koiran liekanarussa, löysi kuolleen jyrsijän. Voi sitä ihmetystä ja varovaista kokeilua. Vaisto se on joka kissanpojan tekoja ohjailee. Niin piti ruveta riepottelemaan jyrsijän raatoa. Kynsillä viskoi pitkin saunapolkua. Hyppi neljällä jalalla ylös selkä köyryllään ja retuutteli raatoa. Oi, tunsi varmaan kolli itsensä suureksi saalistajaksi.

Varovaista tunnustelua.

Päästäinen saa kyytiä.

Ulkoiluhetkien jälkeen Viiru ottaa paikkansa talon sisällä.

Auringonsädettä ei kissa voi vastustaa.

Lunta, lunta ja vielä enemmän lunta

Nyt voi hyvillä mielin laulaa:" On hanget korkeat nietokset....."

Lunta on tullut valtavan paljon kuluneena vuorokautena.

Puutarhamme omenapuut tuntuvat murtuvan painon alla.

Nuoskalumi on jäänyt oksiin kiinni niin tiukasti, etteivät edes pienet linnun varpaat saa sitä tippumaan.

Luonto on muuttunut lähes äänettömäksi, kun lumen kuorruttama oksisto imee kaiken äänen.

On nautinto kuunnella hiljaisuutta.