Västäräkistä vähäsen

Pääsiäinen oli tänä vuonna ennätyslämmin.

 En ole eläissäni pessyt mattoja ulkona vielä pääsiäisen aikaan, mutta kertahan se oli ensimmäinenkin. Pääsiäislauantaina pesin tyttäreni koko huushollin matot. Upea kevätaurinkoinen ja tuulinen sää kuivatteli matot melkein kuiviksi, loppuun ne saivat kuivua tyttären ilta-aurinkoisella parvekkeella.

Meillä tarjoiltiin päiväkahvit pihalla,  kevätauringon paisteessa, lämmintä oli 18 astetta.

 

Pääsiäissunnuntaina oli rentoutumisen hetki.

 Illan viimeiset auringonsäteet kutsuivat kuvaamaan pihamaata, samalla kun odottelin saunan lämpenemistä.

Pihamme vieraskirjaan uusia lajeja

Kevät on ottanut aimo harppauksen kohti kesää.

 Kellot on taas siirretty kesäaikaan.

Pihallamme on ennen kokematon eläinten kevätrieha. Tuntuu olevan rakkautta rinnassa yhdellä jos toisellakin. Ruokintaa on jatkettu pellon laidalla, kantojen päällä, ja sitä kautta on lajien kirjo vain kasvanut. Hieman aremmatkin vierailijat ovat uskaltautuneet vieraisille. Aamuhämärissä isäntä kantaa sinne aamupalan ja jo kohta ensimmäiset ruokailijat saapuvat.

Varis ja rusakko tekevät tuttavuutta. Kumpikaan ei väisty, vaan ruokailua jatketaan sulassa sovussa.

Mustarastas ja orava ovat jo niin vanhoja tuttuja, ettei kumpikaan kiinnitä toisiinsa sen erityisempää huomiota.
 Mitä nyt vähän sivusilmällä vilkuillaan!

Auringon jo noustua, paikalle saapuvat sepelkyyhkyt.

Keväthekumoissaan käpytikka on löytänyt keloa paremman rummun, pellin sähkötolpan päällä. Siihen kun iskee pari napakkaa rumpusooloa, niin jo kuuluu naapurinkin reviirille.

"Eiköhän tikkaneitokaiset tästä vallan lumoudu" - tuumii salskea sulhasehdokas.

Alan vihdoin ymmärtää vannoutuneita lintuharrastajia.

Itselle uuden, aiemmin näkemättömän lajin näkeminen tuottaa jotain niin positiivista energiaa, että vaikea sitä tunnetta on edes kuvailla. Meille tämä ensimmäinen talvi on antanut jo monta ilon hetkeä. Aina kun saamme kuvatuksi meille tuntemattoman, uuden lajin, ailahtaa rinnassa kumma riemu! 

Monille ihan tuttu, vaan meille vielä uusi....

järripeippo.

Onkohan tämä peippo vielä talvipuvussaan?

Pohjoiseenko tekee mieles?

Myös pihamme marjavarkaat, räkättirastaat, ovat ilmestyneet maisemiin.

Toki meillä on pensasissa riittänyt marjoja, sekä linnuille, että ihmisille. Se syö ken ensiksi ehtii!

Totesin, että hvyvin ovat pulskistuneet pihamme elätit. 

Paksuilta ja pulleilta näyttävät linnut, sekä oravat.

Sinitiainen.

Oravilla on vielä harmaa turkki, mutta mitä ovat nuo ruskeat väriläikät siellä sun täällä?
 Onko turkki vaihtamassa väriä?

Närhi.

Yksi vuodenkierto täyttyy

Aloitin blogini 23.3.2013.

Tarkoitus oli seurata pihapiirimme tapahtumia yhden kokonaisen vuoden ajan ja lopettaa blogin pito siihen.

Määräaika on tullut nyt täyteen ja on aika sanoa jäähyväiset...

... mutta eihän sitä malta yhteen vuoteen jättää!

 Talven viettäjät ovat juuri palailemassa takaisin etelän lomiltaan.

Vanha loru kuuluu:"...puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään."

Peipposet ovat jo saapuneet meidän pihamaalle.

 

Olemme yrittäneet pitkään saada kuvaa varpusista. Varpunen on yllättävän harvinainen vieras meillä, olemmekohan liian kaukana kaupungista, mutta tänään ruokakipolle pölähti pieni parvi pikkuvarpusia.

Nythän tämä vasta alkaakin käydä mielenkiintoiseksi, joten aloitetaan toinen vuodenkierto huomenna.

Kiitos kaikille blogivierailleni vierailuistanne ja pysykää mukana vielä seuraavakin vuosi!

Takatalvi ja pakkaset hätyyttelevät lintuja

Keväisten säiden jälkeen ilma alkoi yllättäen kylmetä.

 Lumi satoi maahan uudelleen.

Pihamme ruokavieraat olivat hätää kärsimässä ja kävivät ruokailemassa tosi runsaslukuisina. 

Oli siinä lintulajeja jos jonkinlaista, kun nälkä kurni mahassa ja pakkanen pisteli siipisulissa.

Ensimmäisenä lisäruokintapaikan löysi harakka.

Mustarastaspariskunta.

Tuiskussa myöskin käpytikka haki murua rinnan alle.

Pyryssä närhelle kelpasivat myös kuorimattomat auringonkukan siemenet. Närhien ehdotonta herkkua ovat kuoritut siemenet. Pellon laidalla olevasta astiasta ne syövät niitä kuin liukuhihnalla, seisovat korin laidalla ja nostavat nokan ylöpäin ja vain nielaisevat. Laiskimukset!

Seuraavan päivänä oli lumisade lakannut ja auringon paiste toi jälleen tinttit puiden oksille.

Talitiainen.

Sinitiainen.

Puiden oksilta bongasimme myös kuusitiaisen. Tunnistimme sen niskan valkoisesta laikusta, sekä siiven kapeista, valkoisita juovista. Lintu oli niin arka, että yrityksistämme huolimatta emme onnistuneet kuvaamaan sitä. 

Sen sijaan ikuistimme toisen, meille uuden lajin, vihervarpusen.

Vihervarpunen.

Kylläiset mustarastaat lämmittelivät tummia sulkiaan auringossa.

Tikli ja mustarastas

Koko talven kestänyt lintujen talviruokinta palkitsi meidät tänä aamuna vallan ihanasti.

Saimme vieraaksemme meille aiemmin tuntemattoman lintupariskunnan.

 Lintu etsi syötävää nurmen pälvipaikoista ja löydettyään lintulaudalta tipahtaneen siemenen se lensi omenapuun oksalle sitä syömään. Lintulaudalle linnut eivät rohjenneet.

Alkoi hurja lintukirjan selailu, pitihän se vieraan nimi selvittää.

"Hyvää huomenta tähän taloon, olen tikli."

Aamuamme ihastutti toinenkin pariskunta, hieman tutumpi, pihapiirissämme aiempina vuosinakin pesinyt mustarastas.

"Etsiskelen eukkoani. Oletteko nähneet?"

"Kuka siellä? Jaaha, rouvahan se!"

Kaktukset kukkaloistossaan

Luonto on noin kuukauden etuajassa. Osa muuttolinnuista on jo saapunut.
 Joku oli kuullut jo mustarastaankin laulavan.

Ei siis ihme, että sisäkukatkin ovat ajoissansa hieman sekaisin.

Pääsiäiskaktukset (joinain vuonna joulukaktukset) ovat ryhtyneet kukkimaan,
 kuukauden etuajassa.

Tosin ei niiden kukinnasta aina voi vuodenaikaa määritellä, taitavat kukkia vähän mutu-tuntumalla, millä tuulella minäkin vuonna sattuvat olemaan!

Tänä keväänä sattui käymään näin, molemmat värit puhkesivat kukkaan samaan aikaan.

Tuntuu, että mitä huonommalla hoidolla nämä ovat, sitä loisteliaammin ne kukkivat.

Onko kukinta jo eräänlainen hätähuuto, että hei minäkin olen olemassa?

Koko kesän pidän näitä kaunottaria syreenipensaan alla, ihan oman onnensa nojassa.
 Välillä ne uivat litimärkinä liiasta vedessä, toisinaan taas ne ovat niin rutikuivia,
 että ne voi nostaa juuripaakkuineen pois ruukusta.

Vaan osaa se olla kaunis!

Helmikuu helpottaa, sisäkasvihuone kukoistaa

Voisikohan olla totta, että tämänkertainen talvi olisi tässä?

Lumikolat ja -lapiot nojaavat lumettomalla talon seinustalla virkansa menettäneinä.

Ovenpielen koristekaalit ovat sulaneet pehmeiksi ja lässähtäneet.

Terassin ruukkuistutukset törröttävät ruskeina ja elottomina.

Jos pihalla ei juurikaan ole hurraamista, niin sisälläpäs on!
Alkaa olla se aika vuodesta, että olen ryhtynyt valmistelemaan tulevan kesän kukkaloistoa.
Kasvihuone on rahdattu taas keittiöön ja nyt entistä ehompana!

 Kasvihuoneeseen on asennettu toinenkin kasvivalo. Kylmä valkoinen ja kirkkaudeltaan 6500 kelviniä.

Pelargonian ja verenpisaran pistokkaat olen jo laittanut juurtumaan.
Tarhaneilikka ja kuukausimansikka odottavat koulimista.
Rosmariinin ostin puutarhamyymälästä ihan vain taittaaksesni siitä muutaman oksan päivittäiseen teeheni. Kuinka olenkaan kaivannut tuoretta rosmariinia!
Kesä ei tule ilman sitä ja basilikaa.

Uuden pelargonialajikkeen taimet hankin myös puutarhamyymälästä. Näissä on kirjavat lehdet.