Maaliskuu menossa

Niin se vain talven selkä on taittunut.

Kovien pakkasten jälkeen satoi reilusti lunta. Pellotkin saivat ehyen lumipeitteen.

Ihmisetkin alkavat meidän talossa heräillä talven horteestaan.

Mustarastas, joka on löytänyt tiensä pihamaamme ruokintapaikalle, on talvehtinut täällä pohjolassa. Yksin saa odotella lajitovereitaan saapuviksi.

Kollipoika Viiru ottaa elämänsä rennosti.

 Käppäilee talon nurkilla ja kyttäilee lintuja.

Päivän uurastuksestaan uupuneena kolli osaa ottaa rennosti myös sisällä, omassa laiskanlinnassaan.

Emäntä kyllästyi jakamaan tuolin kissansa kanssa ja osti itselleen oman tuolin.
Ei tule enää epäselvyyttä mikä tuoli on kenenkin.

Pakkanen nurkissa paukkuu

Uusi vuosi toi tullessaan kipakat pakkaset.

Muutaman viikon, heti tammikuun alusta, on pakkasherra koetellut Syrjälän taloa.

Öisin mittarin lukema laskee reilusti yli kahdenkymmenen pakkasasteen alapuolelle. Talven ennätys Syrjälän pihassa on -28 astetta.

Päivisin on kaunis auringonpaiste. Virtaavan joen sulapaikoista nouseva höyry tiivistyy puiden oksille. Huurteisten puiden lumikiteet heijastelevat auringonsäteitä kuin pienet timantit ja esteettisyyttä etsivä ihmissilmä lepää. 

 

Pihalta kaadettiin kolme koivua ja talon etelä puolelta liikaa varjostava iso pihlaja.

Hangelle ne oli takoitus rojauttaa, vaan ei ole satanut lunta hangiksi asti.

Kynnetty pelto on edelleen muhkurainen. Korkeimmat multakumpareiden harjat on tuuli ja viima puhaltanut puhtaiksi. Kyntämättömillä pelloilla olkisänki törröttää lumipeitteen alta.

Syrjälän pihaan ei talviaurinko yllä. Muutama kuukausi vielä, niin jo jaksaa aurinko nousta mäen harjanteen yli. Maaliskuussa jo pohjoisrinnekin saa osansa auringosta.

Kylmävesijohto pääsi kovimpana pakkasyönä jäätymään talon vanhan ja uuden osan väliltä. Vanha rakennusvirhe, jota kukaan ei muista kesähelteillä korjata. 

Isäntä huolehtii linnuistaan ja oravistaan uskollisesti. Joka aamu ensimmäinen askare on käydä täyttämässä lintulauta ja oravan syöttöpaikka.

Kova on pikkulinnun osa talvipakkasessa.

Kolli-poika on isännän erityisen huolenpidon alla.

Onkohan kissamme ilvesten sukua?

Pakkanen ja viima ei tunnu Viirua pelottavan.  Kollilla on kova halu ulos vaikka pakkanen kuinka paukkuu. Isäntä huhuilee kollia sisään vähän väliä, vaan kissa tulee, kun on tullakseen. Kissanuorukaisen turkki on muuttunut tuuheaksi. Pitkin harmaata selkää kulkeva musta raita kiiltää komeasti ja vatsapuolen valkea karva on puhdas ja pehmeä kuin ajatus.

Viiru näkeekin paljon vaivaa turkkinsa kunnon eteen. Turkkia huolletaan päivässä monta kertaa ja jokainen varpaan välikin siistitään. Kyllä sitten tarkenee.

Joulukuusi ja Viiru

Tänä jouluna uskalsimme tuoda kuusen sisälle, vaikka talossa asuukin kissanuorukainen. Viime vuonna emme tuoneet kuusta sisälle, kun Viiru oli varsin vallaton.

Joulukuusi sai olla kollipojalta rauhassa niin kauan, kun talossa vierailulla ollut Nova-koira piti järjestystä yllä. Tänä aamuna heräsin rikkirevitty koristepunatulkku tyynylläni.

 No, yksi koriste sinne tai tänne ei haittaa, ajattelin. 

Aamuretkeltään myrskysään kourista sisälle palannut kolli ymmärsi vihdoin tilaisuutensa koittaneen.

Talossa ei ollut enää koiraa.

Kuusi, kaikkine ihanine koristeineen, suurastaan huusi kollin huomiota.

Alaoksilla oli niin paljon helppoa saalistettavaa....

Aikansa emäntä kissan touhuja katseli ja sieti, vaan "kuvausten" jälkeen Viiru tuupattiin pihalle.

Kolli saa jäähdytellä tovin Tapaninpäivän myrskyssä, jospa pahin energiapiikki jäisi sinne.

Lumeton Joulu

Kuukausi sitten pihallamme oli talvi, vaan Joulun tullen kaikki lumi on sulanut pois

Maassamme on tehty joulukuun lämpöennätyksiä, yksitoista astetta lämmintä.

Jouluaattona Syrjälän piha oli kuin syksyn alussa. Aurinkokin paistoi rinteen takaa, pilviverhon välistä. Lämmintä oli kuutisen astetta.

Vaan Joulu tulee ajallaan.

 Pellon laidalla, "joulukuusimetsässä" kasvatettu kuusi ostettiin yhdeltä kylän isännältä.

Siinä se kuusi aattoaamuna seisoa nökötti olohuoneen oven pielessä, oksat koristeltuina, joulutunnelmaa tuomassa.

Tästä päivä alkaa pidentyä. Ollaan taas voiton puolella.
Kohta alkaa uusi vuosi ja uudet tuulet!

Kollit kilpasilla

Viiru ja naapurin kolli kisailivat uudessa lumessa kuin ihmislapset konsanaan.

Ei tuntunut palelevan kolleja ollenkaan, niin hauskaa oli lumessa telmiä.

Kissanpojat pomppivat ja kieppuivat, pyörähtelivät ilmassa melkein täysiä ympyröitä.

Viime talven (ensimmäinen talvi) Viiru vietti sisäkissana ja liikkui ulkosalla vain valjaissa. Kevään tullen katti sai kokea millaista on kissan elämä vapaana. Tämä talvi on Viirun ensimmäinen vapaan kollin talvi ja meno on sen mukaista.

 Linnut käyvät ruokailemassa omenapuissa roikkuvilla lintulaudoilla.

Isäntä on aloittanut talviruokinnan jo muutama viikko sitten.

Vaan ei jouda Viiru lintujen ruokailua vahtimaan, sillä kun on mielessä muut kollin kujeet.

Ensilumi

Syrjälän piha peittyy ensilumeen!

Heräsin aamulla viiden tietämissä ja päästin kollin pihalle tarpeilleen. Itse paneuduin vielä kotvaseksi maaten. Kuudelta nousin aamukahvin keittoon ja kurkistin oven raosta, josko kissaa näkyisi.
Sisään juoksi likomärkä kolli, äänekkääsi naukuen: "Ei kissoja saa räntäsateeseen jättää!"
Siinä sitä sitten joimme Viirun kanssa aamukahvia. Viiru kuivatteli turkkiaan ja minä luin kirjaa.

Tunnin päästä piha olikin jo neitseellisen valkoinen. Kolli oli ahminut vatsansa täyteen "kolliruokaa" ja rohkaistui uuteen yritykseen lähteä aamulenkilleen. Minä hain kamerani ja ikuistin marraskuisen lauantai aamun pihanäkymän.
 Hmm... sataa, on hyvä päivä aloittaa eteisen remontointi.

die rote Laterne

Meniköhän se oikein?

Lähes neljäkymmentä vuotta sitten saksan tuntien lopulla opettaja soitti tummaäänisen naislaulajattaren kappaletta "die rote Laterne". Enpä ole mokomalla asialla mieltäni juurikaan vaivannut, vaan viikolla hankin talomme ikkunanpieleen punaisen kynttilälyhdyn. Kappaleen saksankieliset sana palautuivat mieleeni ja niitä sitten itsekseni hihittelin, kun lyhtyä ripustelin.

Tällä viikolla sain vihdoin, juuri ennen pakkasöitä, hankittua syyskukat.

Perinteisiä callunoita sai kympillä kuusi, ne saavat riittää.

Keväällä siivottiin äidin autotallia ja pelastin sieltä äidin tekemiä keramiikka-astioita.

Nyt astiat pääsivät uuteen tehtävään, koristamaan Syrjälän talon terassia.

Uskon astioiden olevan talvenkestäviä.