die rote Laterne

Meniköhän se oikein?

Lähes neljäkymmentä vuotta sitten saksan tuntien lopulla opettaja soitti tummaäänisen naislaulajattaren kappaletta "die rote Laterne". Enpä ole mokomalla asialla mieltäni juurikaan vaivannut, vaan viikolla hankin talomme ikkunanpieleen punaisen kynttilälyhdyn. Kappaleen saksankieliset sana palautuivat mieleeni ja niitä sitten itsekseni hihittelin, kun lyhtyä ripustelin.

Tällä viikolla sain vihdoin, juuri ennen pakkasöitä, hankittua syyskukat.

Perinteisiä callunoita sai kympillä kuusi, ne saavat riittää.

Keväällä siivottiin äidin autotallia ja pelastin sieltä äidin tekemiä keramiikka-astioita.

Nyt astiat pääsivät uuteen tehtävään, koristamaan Syrjälän talon terassia.

Uskon astioiden olevan talvenkestäviä.

Viiru on "kova jätkä"

Kolli-poika komistuu yhäti vaan.

Lihaa tulee luiden päälle ja katin itsevarmuus kasvaa kohisten.

Aiemmin Viiru tuli sisälle jo seitsemän aikoihin, viimeistäään kahdeksalta, söi ja kävi yöunilleen.

Mitä pidemmälle syksy ehtii ja illat tummuvat, sitä pidempään kolli reissuillansa viipyy.

Kolli-pojasta on tullut "kova jätkä".

Näkyy viihtyvän hyvin hevosten laitumella. Käyskentelee siellä missä polletkin.

Taitaa kissa  käydä ihan talleilla asti.

Päivisin joutaa Viiru leikittelemään kärpästen kanssa, joita nykyisin pihamme ilmatilassa siipeilee huomattavasti enemmän kuin ennen. Naapurin hevoset niitä vissiin muassaan tuo.

Kissan vuosi on ollut tointa ja touhua täynnä.

 Keväällä katselimme kuinka linnut saapuivat pesimään, muutolintujen ääni oli silloin pikku mirrille uutta ja ihmeellistä, nyt linnut hyvästelee nuorukaisen ikään ehtinyt kolli.

 Lintujen muuttoreitti kulkkee Syrjälän yli. 

Auran kaakatuksen kuullessaan Viirukin valpastuu vain todetakseen, että tavoittamattomissa ovat.

Syksyinen sunnuntai

Naapurin hepat on taas päästetty laiduntamaan pihaamme rajoittuvaan peltoon.

Viiru ei ole hevosia edes huomaavinaankaan.

Mitäs mokomat konit!

Vähänhän tuo ruoho on jo keltaista, kun kerran jo on heinä pellolta korjattu.

Minä tykkään katsella mitä hepat pellolla puuhastelevat.

Tänään heille aurinkokin vähän näyttäytyi.

Hyvä on hevosten siellä olla.

Minä kannoin kesän kauhtuneita kukkia kompostiin

 ja pistelin Hollannista tuomani tulppaanin mukulat kukkapenkkiin, 

sekin jo niin surkeaksi käynyt.

Ostin mukulat Amsterdamin kukkatorilta kesän alussa.

Valitsin vain yhden kutakin väriä tai väriyhdistelmää.

Lajitelmaani laitoin mielestäni kaikkein erikoisimmat kukat.

Toivottavasti myyrät jättävät mukulat rauhaan,

 saisin sitten ensi keväänä muistella Amsterdamin kukkaloistoa.

Kurpitsamarmelaadi

Kurpitsa oli kuluneen kesän yllätäjä ja mielihyvän tuoja.

Viikko viikolta seurasin kuinka kaksi keltaista pollukkaa kasvimaalla turposivat.

Kurpitsan alkuja oli paljon, mutta leikkasin ne pois ja kasvatin vain kahta.

Hallaöiden uhan leijuessa ilmassa, päätin ottaa kurpitsat ajoissa talteen ja säilöä ne purkkeihin.

Kyselin äidiltä jo lähes unohtunutta marmelaadireseptiä.

Sain reseptin kyllä, "Vähän sitä, hiven tuota ja sitten keität jonkun aikaa..."

Ei siitä mitään olisi tullut näin suurpiirteisellä ohjeella.

Olin siinä uskossa, että joskus olen itsekkin kurpitsaa marmelaadiksi keittänyt ja päätin ohjeen löytää.

Tulihan kaapit siivottua, vaan ohje löytyi!

Äidin kirjoittama sekin, mutta määrät olivat sentään ylhäällä.

Äidin kurpitsamarmelaadia 

(äidin sanoin)

1kg kurpitsan paloja

500 gr sokeria

2 sitruunan raastetut kuoret

liraus sitruunamehua

125 gr suolatonta voita

(en löytänyt suolatonta, laitoin normaalisuolaista)

Pane kurpitsat ja sitruunamehu kattilaan.

 Keitä ensin ilman sokeria, kunnes nestettä irtoaa tarpeeksi (?).

Älä lisää vettä. Lisää sokeri ja keitä kurpitsa pehmeäksi.

Keitä kauan (?), että massa kiinteytyy ja neste haihtuu.

Soseuta. Lisää raastettu sitruunan kuori ja suolaton voi.

Purkita kuumennettuihin purkkeihin.

Sulje purkit heti.

 Poistin kuoren ja pehmeän sisuksen. Lohkoin paloiksi.

Keitin kauan. Sotkin koko keittiön. Soseutin sauvasekoittimella.

Kuumensin purkit sata asteisessa uunissa ja keitin kannet. Purkitin.

Sain neljä pientä purkkia marmelaadia ja kolme tuntia kulumaan!

Oli se sen arvoista. Maku on taivaallinen.

Kasvimysteerion mysteerikasvi

Kesää kesti lähes syyskuun puoleen väliin asti,

vaan aina se syksyksi vaihtuu.

Kylmät yöt jättävät aamuisin jälkeensä kaiken peittävän usvan,

 lehtiin ja ruohonkorsiin tiivistyvän kasteen ja terassille liimautuvat märät lehdet.

Sato on kypsynyt ja korjattukin melkein.

Kärhöksi paljastunut mysteerikasvi puhkesi kukkaan pitkän odottelemisen jälkeen.

Nyt kärhö kukkii tumman violetein kukin, pisarat vain tipahtelevat terälehdiltä.

Huomenna mysteerikasvi vaihtaa kaupunkia ja pihamaata,

se istutetaan tyttären pihalle.

Kasvimaa rehottaa

Alkukesällä kasvit vain kituuttelivat kylmän kourissa,

 mutta nyt helteiden jälkeen kasvit ovat kiristäneet kasvuvauhtiaan.

Tosin myös rikkakasvit ovat virkistyneet.

Tuolla jossain sen sadon pitäisi kasvaa. 

Suloinen sekamelska tänä vuonna, vaan jos kahlaa keskelle hallittua kaaosta,
 sukeltaa kurpitsan lehden alle....

...yllättyy!

 

Päältäpäin kaaos, mutta suurten lehtien suojassa tarhuria odottaakin suurenmoinen sato,
pannulle, pakkaseen, suoraan lautaselle ja suuhun, osa ehkä säilykkeinä kellariin.
Kurpitsasta teen suvun perinnereseptillä kurpitsa-puolukkahilloa, tyttärelle kurpitsamarmelaadia, äitini saattaa saada joululahjaksi kurpitsapikkelsiä.
Talvipäivinä leivon pakastetusta soseesta kurpitsakakkua.

 Vihdoin myös kesäkurpitsat pullistuvat syötävän kokoisiksi.
Isännän herkkua on uunissa haudutettu kesäkurpitsa-tomaattipaistos,
 oma suosikkini on kukkakaali-kesäkurpitsagratiini.
Herkkuhetkiä tiedossa...

...ja silmänruokaa.
 Kasvimaallani on aina myös kukkia.
Kukkia maljakkoon, teehenkin kenties.

Oregaano kasvaa ihan vain perhosten ja muiden pörrääjien ilona ja mesivarastona.

Korianteri kylvääntyi viime syksynä itsekseen. 

Tänä kesänä sen kaverina kasvoi herne.

Herne hiukkasen huonosti, korianteri sitäkin paremmin.

Viime syksyn korianterin siementen kuivatus epäonnistui.

 Olivat jääneet kosteiksi ja homehtuivat lasipurkissa.

Ei saatu jouluna korianterisilakoita.

Tänä syksynä taidan kokeilla paperipussia.

Kurkun alkutaival tuotti tuskia.

 Ehkä silti jo huomenna saan kantaa ensimmäisen kurkun keittiöön

ja nautiskella sen kurpitsapaistoksen lisukkeena.

 Pieniä ovat mutta jos yhden ottaisin.

Kirsikkatomaatit ovat viihtyneet hyvin saunan päädyssä.
Niitä on saanut popsia poskeensa jo parin viikon ajan.
Ehkäpä ensi vuodenkin tomaatin taimet päätyvät samoille sijoille.

Elokuu hellii heltein

Kuinkas sitten kävikään.

Elokuu on hellinyt talomaalareita ja antanut jatkoaikaa viimeistelyille.

Kasvit ovat tänä kesänä saaneet jäädä lähes oman onnensa nojaan.

Yhden maijallisen sentään sain keitettyä mehua, loput marjat on pistetty poskeen tai pakkaseen.

Uuttuksia Syrjälän pihalla olivat tänä kesänä leijonankidat ja tuoksuherneet. 

Elokuun helteet ovat pistäneet ne kukkimaan runsaalla väriloistolla.

 

Tuoksuherneet, nimensä mukaisesti, levittävät hennon tuoksunsa koko terassille.

Toin tuoksuherneitä maljakkoon keittiön pöydälle ja miellyttävä kukkaistuoksu leijui yli koko pöydän.

Kasvupaikallan tuoksuherneet tukeutuvat sopuisasti leijonankitoihin.