lauantai 22. maaliskuuta 2014

Yksi vuodenkierto täyttyy

Aloitin blogini 23.3.2013.
Tarkoitus oli seurata pihapiirimme tapahtumia yhden kokonaisen vuoden ajan ja lopettaa blogin pito siihen.
Määräaika on tullut nyt täyteen ja on aika sanoa jäähyväiset...

... mutta eihän sitä malta yhteen vuoteen jättää!
 Talven viettäjät ovat juuri palailemassa takaisin etelän lomiltaan.

Vanha loru kuuluu:"...puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään."
Peipposet ovat jo saapuneet meidän pihamaalle.

 
Olemme yrittäneet pitkään saada kuvaa varpusista. Varpunen on yllättävän harvinainen vieras meillä, olemmekohan liian kaukana kaupungista, mutta tänään ruokakipolle pölähti pieni parvi pikkuvarpusia.

Nythän tämä vasta alkaakin käydä mielenkiintoiseksi, joten aloitetaan toinen vuodenkierto huomenna.

Kiitos kaikille blogivierailleni vierailuistanne ja pysykää mukana vielä seuraavakin vuosi!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Takatalvi ja pakkaset hätyyttelevät lintuja

Keväisten säiden jälkeen ilma alkoi yllättäen kylmetä.
 Lumi satoi maahan uudelleen.
Pihamme ruokavieraat olivat hätää kärsimässä ja kävivät ruokailemassa tosi runsaslukuisina. 
Oli siinä lintulajeja jos jonkinlaista, kun nälkä kurni mahassa ja pakkanen pisteli siipisulissa.
Ensimmäisenä lisäruokintapaikan löysi harakka.
Mustarastaspariskunta.
Tuiskussa myöskin käpytikka haki murua rinnan alle.
Pyryssä närhelle kelpasivat myös kuorimattomat auringonkukan siemenet. Närhien ehdotonta herkkua ovat kuoritut siemenet. Pellon laidalla olevasta astiasta ne syövät niitä kuin liukuhihnalla, seisovat korin laidalla ja nostavat nokan ylöpäin ja vain nielaisevat. Laiskimukset!

Seuraavan päivänä oli lumisade lakannut ja auringon paiste toi jälleen tinttit puiden oksille.
Talitiainen.
Sinitiainen.
Puiden oksilta bongasimme myös kuusitiaisen. Tunnistimme sen niskan valkoisesta laikusta, sekä siiven kapeista, valkoisita juovista. Lintu oli niin arka, että yrityksistämme huolimatta emme onnistuneet kuvaamaan sitä. 
Sen sijaan ikuistimme toisen, meille uuden lajin, vihervarpusen.
Vihervarpunen.
Kylläiset mustarastaat lämmittelivät tummia sulkiaan auringossa.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Tikli ja mustarastas

Koko talven kestänyt lintujen talviruokinta palkitsi meidät tänä aamuna vallan ihanasti.
Saimme vieraaksemme meille aiemmin tuntemattoman lintupariskunnan.

 Lintu etsi syötävää nurmen pälvipaikoista ja löydettyään lintulaudalta tipahtaneen siemenen se lensi omenapuun oksalle sitä syömään. Lintulaudalle linnut eivät rohjenneet.

Alkoi hurja lintukirjan selailu, pitihän se vieraan nimi selvittää.

"Hyvää huomenta tähän taloon, olen tikli."

Aamuamme ihastutti toinenkin pariskunta, hieman tutumpi, pihapiirissämme aiempina vuosinakin pesinyt mustarastas.
"Etsiskelen eukkoani. Oletteko nähneet?"
"Kuka siellä? Jaaha, rouvahan se!"


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kaktukset kukkaloistossaan

Luonto on noin kuukauden etuajassa. Osa muuttolinnuista on jo saapunut.
 Joku oli kuullut jo mustarastaankin laulavan.
Ei siis ihme, että sisäkukatkin ovat ajoissansa hieman sekaisin.
Pääsiäiskaktukset (joinain vuonna joulukaktukset) ovat ryhtyneet kukkimaan,
 kuukauden etuajassa.
Tosin ei niiden kukinnasta aina voi vuodenaikaa määritellä, taitavat kukkia vähän mutu-tuntumalla, millä tuulella minäkin vuonna sattuvat olemaan!

Tänä keväänä sattui käymään näin, molemmat värit puhkesivat kukkaan samaan aikaan.

Tuntuu, että mitä huonommalla hoidolla nämä ovat, sitä loisteliaammin ne kukkivat.

Onko kukinta jo eräänlainen hätähuuto, että hei minäkin olen olemassa?

Koko kesän pidän näitä kaunottaria syreenipensaan alla, ihan oman onnensa nojassa.
 Välillä ne uivat litimärkinä liiasta vedessä, toisinaan taas ne ovat niin rutikuivia,
 että ne voi nostaa juuripaakkuineen pois ruukusta.

Vaan osaa se olla kaunis!