Kylmiä kiteitä, vaan ei lunta...

Aamulla mittarin lukema oli laskenut -22 asteeseen.

 Oli kuluvan talven toistaiseksi kylmin yö.

 Lunta vaan ei sada, sen sijaan saan ihastella kaiken kuorruttavia jääkiteitä.

Sireenin kuollet kukinnot kukkivat jääkidekukkina.

 

Jouluna lyhty loisti lämpöä pimeään yöhön,

 nyt se unohdettuna peittyy kylmään huurteeseen.

 

Pihasaunalla terassi paukahtelee kymän kourissa.

 Lauantaisaunasta karannut kosteus on tiivistynyt hirsinurkkaan.

 Lauantaina isäntä lämmitti saunan.Padan vesi oli umpijäässä, mutta saihan sen sulaksi parilla pesällisellä puita. Kylmävesijohto oli jäätynyt, joten kantoveden varassa peseydyttiin, onneksi viemäri oli pysynyt auki.

"Lämmin on löyly kotisaunan..." ,

 ylälauteilla kahdeksankymmentä astetta, lattiatasossa juuri sen verran, ettei pesuvesi jäätynyt varpaille. Olemme saunoneet pihasaunassamme jo neljännesvuosisadan, säässä kuin säässä.

 Ei meitä pienet pakkaset haittaa!

 

Vuorimänty.

 

Myös kataja on saanut jääkukat neulasiinsa.

 Talventörröttäjiä...

...vähän ennen hämärää.

Pupujen kuutamojuhlat

Kuluneella viikolla oli täysikuu.

Iltaisin kuu nousi itäiselle taivaalle pellon reunalla kasvavan metsän takaa. Kuutamoöinä valaistui koko pakkasen purema pihamaa. Talo ja omenapuut jättivät tarkkarajaiset varjot huurteiselle rinteelle.

Aamun tullen paljastuivat jänöjen jäljet.

Jussit murkinoivat lintujen tiputtamia siemeniä. Montakohan jänöjussia kuutamojuhlia vietti?

 Kasvimaan laidassa kulkee jänisten ja rusakoiden polku.

Isännälle ei enää riitä lintujen ja oravien ruokinta, jänöille on jätetty myös porkkanoita.

Eivätkö porkkanat pupujusseille kelpaakaan? Ei.

Kaupasta oli ostettava kaalin kupu, ihan vain jänisten ruoaksi. Kaalin lehdet kelpaavat. Joka ilta isäntä käy laittamassa lintulaudan alle joitakin kaalin lehtiä ja aamulla on kaikki syöty. Vaan porkkanat eivät. Eivätkö nämä nykypuput tiedä, että porkkanat ovat jänisten herkkua?

Aamun tullen porkkanoita käyvät imettelemässä niin oravat kuin punatulkutkin.

Mitä kovemmaksi käyvät pakkaset, sitä monilukuisemmiksi käyvät punatulkut.

Sisäkukat kuolevat

Pilvisiä päiviä, ei edes lunta maassa valoa tuomassa. Sitten jouluaaton ei ole aurinko juurikaan pilkistellyt pilvien lomasta. Sisäkukat kärsivät ilmiselvästi valon puutteesta.

Rahapuu tekee kuolemaa.

Joulukaktus taistelee elämästään.

Rönsyliljan huoneen puoleiset lehdet kellastuvat.

Vieläkö tästä voi selvitä?

Pohjoisikkunan kultaköynnös voi kohtalaisen hyvin.

Kannoin sisälle taimikasvatukseen tarkoitetun kasvihuoneen. Hankin sen viime keväänä. Viritin kasvivalon ja kiikutin kasvit keinovalon alle. 

Kasvihuone keittiön nurkassa.

Surkea näky.

Nyt jää nähtäväksi miten kukkien käy.

Tammikuussa tapahtuu

Oravat ovat kotiutuneet pihallemme.

Joka päivä niillä on sama rytmi, kellon voi melkein tarkistaa, kun katsoo ikkunasta ovatko veitikat aamueineellään.

Ne ovat niin inhimillisiä, kun ne istuvat ruokailemassa. "Pikku hampain ne siementä syö..." sanotaan laulussa, vaan katso takajalkoja, ei ole ihan pienet ei.

 Jäljistä näkee etu-ja takajalkojen koko eron. "Kädenjäjissä" näkyy pienen pienet sormien painallukset.

Lintulaudalla on pitänyt vilskettä. Ehdottomia valtiaita ovat talitintit.

Osaavatko ne poseerata kuvaajalle?

Sivusta ja edestä.

 

Viherpeippoparvi on myös löytänyt lintulautamme ja silloin lajien välinen kahnaus on kovimmillaan. Peipot kähisevät jopa toisilleen.

 Siinä missä tiainen nopesti vain hakee siemenen ja menee omenapuun oksalle sen syömään ,

 

jäävät peipot laudan reunalle murkinoimaan.

 Silloin kun viherpeippoparvi osuu kohdalle eivät muut oikeastaan edes mahdu laudalle.

  Samasta siemenestä pitää taistella, vaikka laudalla niitä olisi tarjolla kuinka paljon.

Yksin.

Punatulkutkin ovat saapuneet.

 Punatulkut pitävät omasta rauhasta. Ne syövät ensin maahan tippuneita siemeniä ja vasta, kun nälkäisimmät ovat saaneet vatsansa täyteen ne ryhtyvät murkinalle. Kuvaajan kannalta punatulkut ovat helppoja kohteita, ne kun pysyvät paikallaan. Tosin ovat kovin arkoja ja säikähtävät pienintäkin liikettä.

Enenkuin ilta ehti ihan pimeäksi, laudalle tulla tupsahti yksinäinen sinitiainen. Siinä se oli liikkumatta, paikallaan. Katsoimme toisiamme pitkän tovin. Ei se syönyt, katseli vain. Ajattelin josko se siihen kävi yöunilleen, mutta meni se sitten menojaan aikansa ihmeteltyään.