Maaliskuu menossa

Niin se vain talven selkä on taittunut.

Kovien pakkasten jälkeen satoi reilusti lunta. Pellotkin saivat ehyen lumipeitteen.

Ihmisetkin alkavat meidän talossa heräillä talven horteestaan.

Mustarastas, joka on löytänyt tiensä pihamaamme ruokintapaikalle, on talvehtinut täällä pohjolassa. Yksin saa odotella lajitovereitaan saapuviksi.

Kollipoika Viiru ottaa elämänsä rennosti.

 Käppäilee talon nurkilla ja kyttäilee lintuja.

Päivän uurastuksestaan uupuneena kolli osaa ottaa rennosti myös sisällä, omassa laiskanlinnassaan.

Emäntä kyllästyi jakamaan tuolin kissansa kanssa ja osti itselleen oman tuolin.
Ei tule enää epäselvyyttä mikä tuoli on kenenkin.

Pakkanen nurkissa paukkuu

Uusi vuosi toi tullessaan kipakat pakkaset.

Muutaman viikon, heti tammikuun alusta, on pakkasherra koetellut Syrjälän taloa.

Öisin mittarin lukema laskee reilusti yli kahdenkymmenen pakkasasteen alapuolelle. Talven ennätys Syrjälän pihassa on -28 astetta.

Päivisin on kaunis auringonpaiste. Virtaavan joen sulapaikoista nouseva höyry tiivistyy puiden oksille. Huurteisten puiden lumikiteet heijastelevat auringonsäteitä kuin pienet timantit ja esteettisyyttä etsivä ihmissilmä lepää. 

 

Pihalta kaadettiin kolme koivua ja talon etelä puolelta liikaa varjostava iso pihlaja.

Hangelle ne oli takoitus rojauttaa, vaan ei ole satanut lunta hangiksi asti.

Kynnetty pelto on edelleen muhkurainen. Korkeimmat multakumpareiden harjat on tuuli ja viima puhaltanut puhtaiksi. Kyntämättömillä pelloilla olkisänki törröttää lumipeitteen alta.

Syrjälän pihaan ei talviaurinko yllä. Muutama kuukausi vielä, niin jo jaksaa aurinko nousta mäen harjanteen yli. Maaliskuussa jo pohjoisrinnekin saa osansa auringosta.

Kylmävesijohto pääsi kovimpana pakkasyönä jäätymään talon vanhan ja uuden osan väliltä. Vanha rakennusvirhe, jota kukaan ei muista kesähelteillä korjata. 

Isäntä huolehtii linnuistaan ja oravistaan uskollisesti. Joka aamu ensimmäinen askare on käydä täyttämässä lintulauta ja oravan syöttöpaikka.

Kova on pikkulinnun osa talvipakkasessa.

Kolli-poika on isännän erityisen huolenpidon alla.

Onkohan kissamme ilvesten sukua?

Pakkanen ja viima ei tunnu Viirua pelottavan.  Kollilla on kova halu ulos vaikka pakkanen kuinka paukkuu. Isäntä huhuilee kollia sisään vähän väliä, vaan kissa tulee, kun on tullakseen. Kissanuorukaisen turkki on muuttunut tuuheaksi. Pitkin harmaata selkää kulkeva musta raita kiiltää komeasti ja vatsapuolen valkea karva on puhdas ja pehmeä kuin ajatus.

Viiru näkeekin paljon vaivaa turkkinsa kunnon eteen. Turkkia huolletaan päivässä monta kertaa ja jokainen varpaan välikin siistitään. Kyllä sitten tarkenee.

Joulukuusi ja Viiru

Tänä jouluna uskalsimme tuoda kuusen sisälle, vaikka talossa asuukin kissanuorukainen. Viime vuonna emme tuoneet kuusta sisälle, kun Viiru oli varsin vallaton.

Joulukuusi sai olla kollipojalta rauhassa niin kauan, kun talossa vierailulla ollut Nova-koira piti järjestystä yllä. Tänä aamuna heräsin rikkirevitty koristepunatulkku tyynylläni.

 No, yksi koriste sinne tai tänne ei haittaa, ajattelin. 

Aamuretkeltään myrskysään kourista sisälle palannut kolli ymmärsi vihdoin tilaisuutensa koittaneen.

Talossa ei ollut enää koiraa.

Kuusi, kaikkine ihanine koristeineen, suurastaan huusi kollin huomiota.

Alaoksilla oli niin paljon helppoa saalistettavaa....

Aikansa emäntä kissan touhuja katseli ja sieti, vaan "kuvausten" jälkeen Viiru tuupattiin pihalle.

Kolli saa jäähdytellä tovin Tapaninpäivän myrskyssä, jospa pahin energiapiikki jäisi sinne.

Lumeton Joulu

Kuukausi sitten pihallamme oli talvi, vaan Joulun tullen kaikki lumi on sulanut pois

Maassamme on tehty joulukuun lämpöennätyksiä, yksitoista astetta lämmintä.

Jouluaattona Syrjälän piha oli kuin syksyn alussa. Aurinkokin paistoi rinteen takaa, pilviverhon välistä. Lämmintä oli kuutisen astetta.

Vaan Joulu tulee ajallaan.

 Pellon laidalla, "joulukuusimetsässä" kasvatettu kuusi ostettiin yhdeltä kylän isännältä.

Siinä se kuusi aattoaamuna seisoa nökötti olohuoneen oven pielessä, oksat koristeltuina, joulutunnelmaa tuomassa.

Tästä päivä alkaa pidentyä. Ollaan taas voiton puolella.
Kohta alkaa uusi vuosi ja uudet tuulet!

Kollit kilpasilla

Viiru ja naapurin kolli kisailivat uudessa lumessa kuin ihmislapset konsanaan.

Ei tuntunut palelevan kolleja ollenkaan, niin hauskaa oli lumessa telmiä.

Kissanpojat pomppivat ja kieppuivat, pyörähtelivät ilmassa melkein täysiä ympyröitä.

Viime talven (ensimmäinen talvi) Viiru vietti sisäkissana ja liikkui ulkosalla vain valjaissa. Kevään tullen katti sai kokea millaista on kissan elämä vapaana. Tämä talvi on Viirun ensimmäinen vapaan kollin talvi ja meno on sen mukaista.

 Linnut käyvät ruokailemassa omenapuissa roikkuvilla lintulaudoilla.

Isäntä on aloittanut talviruokinnan jo muutama viikko sitten.

Vaan ei jouda Viiru lintujen ruokailua vahtimaan, sillä kun on mielessä muut kollin kujeet.

Ensilumi

Syrjälän piha peittyy ensilumeen!

Heräsin aamulla viiden tietämissä ja päästin kollin pihalle tarpeilleen. Itse paneuduin vielä kotvaseksi maaten. Kuudelta nousin aamukahvin keittoon ja kurkistin oven raosta, josko kissaa näkyisi.
Sisään juoksi likomärkä kolli, äänekkääsi naukuen: "Ei kissoja saa räntäsateeseen jättää!"
Siinä sitä sitten joimme Viirun kanssa aamukahvia. Viiru kuivatteli turkkiaan ja minä luin kirjaa.

Tunnin päästä piha olikin jo neitseellisen valkoinen. Kolli oli ahminut vatsansa täyteen "kolliruokaa" ja rohkaistui uuteen yritykseen lähteä aamulenkilleen. Minä hain kamerani ja ikuistin marraskuisen lauantai aamun pihanäkymän.
 Hmm... sataa, on hyvä päivä aloittaa eteisen remontointi.

die rote Laterne

Meniköhän se oikein?

Lähes neljäkymmentä vuotta sitten saksan tuntien lopulla opettaja soitti tummaäänisen naislaulajattaren kappaletta "die rote Laterne". Enpä ole mokomalla asialla mieltäni juurikaan vaivannut, vaan viikolla hankin talomme ikkunanpieleen punaisen kynttilälyhdyn. Kappaleen saksankieliset sana palautuivat mieleeni ja niitä sitten itsekseni hihittelin, kun lyhtyä ripustelin.

Tällä viikolla sain vihdoin, juuri ennen pakkasöitä, hankittua syyskukat.

Perinteisiä callunoita sai kympillä kuusi, ne saavat riittää.

Keväällä siivottiin äidin autotallia ja pelastin sieltä äidin tekemiä keramiikka-astioita.

Nyt astiat pääsivät uuteen tehtävään, koristamaan Syrjälän talon terassia.

Uskon astioiden olevan talvenkestäviä.

Viiru on "kova jätkä"

Kolli-poika komistuu yhäti vaan.

Lihaa tulee luiden päälle ja katin itsevarmuus kasvaa kohisten.

Aiemmin Viiru tuli sisälle jo seitsemän aikoihin, viimeistäään kahdeksalta, söi ja kävi yöunilleen.

Mitä pidemmälle syksy ehtii ja illat tummuvat, sitä pidempään kolli reissuillansa viipyy.

Kolli-pojasta on tullut "kova jätkä".

Näkyy viihtyvän hyvin hevosten laitumella. Käyskentelee siellä missä polletkin.

Taitaa kissa  käydä ihan talleilla asti.

Päivisin joutaa Viiru leikittelemään kärpästen kanssa, joita nykyisin pihamme ilmatilassa siipeilee huomattavasti enemmän kuin ennen. Naapurin hevoset niitä vissiin muassaan tuo.

Kissan vuosi on ollut tointa ja touhua täynnä.

 Keväällä katselimme kuinka linnut saapuivat pesimään, muutolintujen ääni oli silloin pikku mirrille uutta ja ihmeellistä, nyt linnut hyvästelee nuorukaisen ikään ehtinyt kolli.

 Lintujen muuttoreitti kulkkee Syrjälän yli. 

Auran kaakatuksen kuullessaan Viirukin valpastuu vain todetakseen, että tavoittamattomissa ovat.

Syksyinen sunnuntai

Naapurin hepat on taas päästetty laiduntamaan pihaamme rajoittuvaan peltoon.

Viiru ei ole hevosia edes huomaavinaankaan.

Mitäs mokomat konit!

Vähänhän tuo ruoho on jo keltaista, kun kerran jo on heinä pellolta korjattu.

Minä tykkään katsella mitä hepat pellolla puuhastelevat.

Tänään heille aurinkokin vähän näyttäytyi.

Hyvä on hevosten siellä olla.

Minä kannoin kesän kauhtuneita kukkia kompostiin

 ja pistelin Hollannista tuomani tulppaanin mukulat kukkapenkkiin, 

sekin jo niin surkeaksi käynyt.

Ostin mukulat Amsterdamin kukkatorilta kesän alussa.

Valitsin vain yhden kutakin väriä tai väriyhdistelmää.

Lajitelmaani laitoin mielestäni kaikkein erikoisimmat kukat.

Toivottavasti myyrät jättävät mukulat rauhaan,

 saisin sitten ensi keväänä muistella Amsterdamin kukkaloistoa.

Kurpitsamarmelaadi

Kurpitsa oli kuluneen kesän yllätäjä ja mielihyvän tuoja.

Viikko viikolta seurasin kuinka kaksi keltaista pollukkaa kasvimaalla turposivat.

Kurpitsan alkuja oli paljon, mutta leikkasin ne pois ja kasvatin vain kahta.

Hallaöiden uhan leijuessa ilmassa, päätin ottaa kurpitsat ajoissa talteen ja säilöä ne purkkeihin.

Kyselin äidiltä jo lähes unohtunutta marmelaadireseptiä.

Sain reseptin kyllä, "Vähän sitä, hiven tuota ja sitten keität jonkun aikaa..."

Ei siitä mitään olisi tullut näin suurpiirteisellä ohjeella.

Olin siinä uskossa, että joskus olen itsekkin kurpitsaa marmelaadiksi keittänyt ja päätin ohjeen löytää.

Tulihan kaapit siivottua, vaan ohje löytyi!

Äidin kirjoittama sekin, mutta määrät olivat sentään ylhäällä.

Äidin kurpitsamarmelaadia 

(äidin sanoin)

1kg kurpitsan paloja

500 gr sokeria

2 sitruunan raastetut kuoret

liraus sitruunamehua

125 gr suolatonta voita

(en löytänyt suolatonta, laitoin normaalisuolaista)

Pane kurpitsat ja sitruunamehu kattilaan.

 Keitä ensin ilman sokeria, kunnes nestettä irtoaa tarpeeksi (?).

Älä lisää vettä. Lisää sokeri ja keitä kurpitsa pehmeäksi.

Keitä kauan (?), että massa kiinteytyy ja neste haihtuu.

Soseuta. Lisää raastettu sitruunan kuori ja suolaton voi.

Purkita kuumennettuihin purkkeihin.

Sulje purkit heti.

 Poistin kuoren ja pehmeän sisuksen. Lohkoin paloiksi.

Keitin kauan. Sotkin koko keittiön. Soseutin sauvasekoittimella.

Kuumensin purkit sata asteisessa uunissa ja keitin kannet. Purkitin.

Sain neljä pientä purkkia marmelaadia ja kolme tuntia kulumaan!

Oli se sen arvoista. Maku on taivaallinen.

Kasvimysteerion mysteerikasvi

Kesää kesti lähes syyskuun puoleen väliin asti,

vaan aina se syksyksi vaihtuu.

Kylmät yöt jättävät aamuisin jälkeensä kaiken peittävän usvan,

 lehtiin ja ruohonkorsiin tiivistyvän kasteen ja terassille liimautuvat märät lehdet.

Sato on kypsynyt ja korjattukin melkein.

Kärhöksi paljastunut mysteerikasvi puhkesi kukkaan pitkän odottelemisen jälkeen.

Nyt kärhö kukkii tumman violetein kukin, pisarat vain tipahtelevat terälehdiltä.

Huomenna mysteerikasvi vaihtaa kaupunkia ja pihamaata,

se istutetaan tyttären pihalle.

Kasvimaa rehottaa

Alkukesällä kasvit vain kituuttelivat kylmän kourissa,

 mutta nyt helteiden jälkeen kasvit ovat kiristäneet kasvuvauhtiaan.

Tosin myös rikkakasvit ovat virkistyneet.

Tuolla jossain sen sadon pitäisi kasvaa. 

Suloinen sekamelska tänä vuonna, vaan jos kahlaa keskelle hallittua kaaosta,
 sukeltaa kurpitsan lehden alle....

...yllättyy!

 

Päältäpäin kaaos, mutta suurten lehtien suojassa tarhuria odottaakin suurenmoinen sato,
pannulle, pakkaseen, suoraan lautaselle ja suuhun, osa ehkä säilykkeinä kellariin.
Kurpitsasta teen suvun perinnereseptillä kurpitsa-puolukkahilloa, tyttärelle kurpitsamarmelaadia, äitini saattaa saada joululahjaksi kurpitsapikkelsiä.
Talvipäivinä leivon pakastetusta soseesta kurpitsakakkua.

 Vihdoin myös kesäkurpitsat pullistuvat syötävän kokoisiksi.
Isännän herkkua on uunissa haudutettu kesäkurpitsa-tomaattipaistos,
 oma suosikkini on kukkakaali-kesäkurpitsagratiini.
Herkkuhetkiä tiedossa...

...ja silmänruokaa.
 Kasvimaallani on aina myös kukkia.
Kukkia maljakkoon, teehenkin kenties.

Oregaano kasvaa ihan vain perhosten ja muiden pörrääjien ilona ja mesivarastona.

Korianteri kylvääntyi viime syksynä itsekseen. 

Tänä kesänä sen kaverina kasvoi herne.

Herne hiukkasen huonosti, korianteri sitäkin paremmin.

Viime syksyn korianterin siementen kuivatus epäonnistui.

 Olivat jääneet kosteiksi ja homehtuivat lasipurkissa.

Ei saatu jouluna korianterisilakoita.

Tänä syksynä taidan kokeilla paperipussia.

Kurkun alkutaival tuotti tuskia.

 Ehkä silti jo huomenna saan kantaa ensimmäisen kurkun keittiöön

ja nautiskella sen kurpitsapaistoksen lisukkeena.

 Pieniä ovat mutta jos yhden ottaisin.

Kirsikkatomaatit ovat viihtyneet hyvin saunan päädyssä.
Niitä on saanut popsia poskeensa jo parin viikon ajan.
Ehkäpä ensi vuodenkin tomaatin taimet päätyvät samoille sijoille.

Elokuu hellii heltein

Kuinkas sitten kävikään.

Elokuu on hellinyt talomaalareita ja antanut jatkoaikaa viimeistelyille.

Kasvit ovat tänä kesänä saaneet jäädä lähes oman onnensa nojaan.

Yhden maijallisen sentään sain keitettyä mehua, loput marjat on pistetty poskeen tai pakkaseen.

Uuttuksia Syrjälän pihalla olivat tänä kesänä leijonankidat ja tuoksuherneet. 

Elokuun helteet ovat pistäneet ne kukkimaan runsaalla väriloistolla.

 

Tuoksuherneet, nimensä mukaisesti, levittävät hennon tuoksunsa koko terassille.

Toin tuoksuherneitä maljakkoon keittiön pöydälle ja miellyttävä kukkaistuoksu leijui yli koko pöydän.

Kasvupaikallan tuoksuherneet tukeutuvat sopuisasti leijonankitoihin.

Kolli-poika sairastaa...

"Kolli-poika sairastaa, häntä hellikäämme..."

 

Viiru oli viikko sitten mitellyt voimiaan kylän kissojen kanssa. Kotiin kollin komistus tuli illalla verissäpäin. Isäntäväki tutki vammat ja ajatteli antaa ajan kulua kun haavat tuntuivat kuivuvan.

Eilen Viirusta tuli ihan vetämätön. Torkuskeli emännän sängyssä ja puolilta päivin takajalassa puhkesikin paise ja märkä valui ulos. Oli sunnuntai ja eläinlääkärillä ei olllut vastaanottoa.

 

 

Iltapäivällä kissa vaihtoi paikkaa isännän asuntoautoon yläpetille. Sieltä oli kollin hyvä katsella mitä se kotiväki puuhasteli.

Illalla emäntä pisti kantokopankin valmiiksi, että aamulla lähdetään lääkäriin, vaan aamulla kolli olikin jo melkolailla kunnossa ja lääkärireissu voitiin hylätä. 

 

"Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme..."