Toista yötä ei emäntä enää tahtonut jakaa vuodettaan Viirun kanssa. Viirulle sijattiin peti emännän vuoteen vierelle, vanhaan keinutuoliin. Alle tilkkupeitto ja päällimmäiseksi pentukodista mukana tullut peitto, jotta olisi tutut tuoksut. Suunnitelmissa oli, että lähekkäin ollaan vaan ei ihan liki. Ei se Virulle ihan näin sopinut. Mitenkään ei uni tullut silmään keinutuolipedissä, vaan heti kun emännän hengitys alkoi tasaantua hiipi kisu emännän yli, ohi, peiton ali tai miten nyt parhaiten pääsikään emännän lähelle. Alkoi emännän vahtivuoro. Viirun nukahdettua emäntä puolestaan nosti pennun pentupesään ja taas toisinpäin. Tätä rataa yö kulki rattoisasti aamuun asti. Molempien unet jäivät vähälle! Ensiyönä kokeilua jatketaan.
Isäntä aloitti aamulla lintujen talviruokinnan ja Viirulle haettiin porrasjakkara ikkunan eteen, aitiopaikalle. Siinä sitä seuraamista riitti. Lintuja lenteli edes ja takas, vaan yksikään ei pysähtynyt.
Ikkunalauta avasi maisemaa toiseen suuntaan. Siinä sitä katti istua toljotteli monen monta tovia, oli se niin ihmeellistä.
Iltapäivätorkkujen aikana emäntä kävi ostamassa Viirulle pentuvaljaat. Ei rohjennut päästää pentua ulos ihan ilman kiinnipitoa. Valjaitakin piti ensin hetki ihmetellä, vähän pureskella ja viskoa. Päälle ne meni ihan mukavasti, eikä kissa tuntunut olevan niistä moksiskaan. Vaan annas olla kun pihalle piti oikeasti mennä. Ulkona oli märkää ja kylmää, ei ollenkaan niin mukavan näköistä kuin ikkunan takaa katsoen. Voi kuinka kissaa pelotti. Viiru ryömi talon laitoja pitkin, terssikalusteiden takaa turvaa hakien, kunnes emännän kävi sääli. Emännän sylissä oli kyllä lämmintä ja pehmoista, mutta hirvityksen ja kauheuden tunteet saivat koko pienen kissan tärisemään emännän lohdutuksista huolimatta. Jatkossa totutellaan ulkoilmaan pienissä erissä, joka päivä vähän. Eiköhän se siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa, että poikkesit täällä. Tosi iloiseksi tulen, jos jätät jäljen itsestäsi...