perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pihamme vieraskirjaan uusia lajeja

Kevät on ottanut aimo harppauksen kohti kesää.
 Kellot on taas siirretty kesäaikaan.
Pihallamme on ennen kokematon eläinten kevätrieha. Tuntuu olevan rakkautta rinnassa yhdellä jos toisellakin. Ruokintaa on jatkettu pellon laidalla, kantojen päällä, ja sitä kautta on lajien kirjo vain kasvanut. Hieman aremmatkin vierailijat ovat uskaltautuneet vieraisille. Aamuhämärissä isäntä kantaa sinne aamupalan ja jo kohta ensimmäiset ruokailijat saapuvat.
Varis ja rusakko tekevät tuttavuutta. Kumpikaan ei väisty, vaan ruokailua jatketaan sulassa sovussa.
Mustarastas ja orava ovat jo niin vanhoja tuttuja, ettei kumpikaan kiinnitä toisiinsa sen erityisempää huomiota.
 Mitä nyt vähän sivusilmällä vilkuillaan!
Auringon jo noustua, paikalle saapuvat sepelkyyhkyt.
Keväthekumoissaan käpytikka on löytänyt keloa paremman rummun, pellin sähkötolpan päällä. Siihen kun iskee pari napakkaa rumpusooloa, niin jo kuuluu naapurinkin reviirille.

"Eiköhän tikkaneitokaiset tästä vallan lumoudu" - tuumii salskea sulhasehdokas.
Alan vihdoin ymmärtää vannoutuneita lintuharrastajia.
Itselle uuden, aiemmin näkemättömän lajin näkeminen tuottaa jotain niin positiivista energiaa, että vaikea sitä tunnetta on edes kuvailla. Meille tämä ensimmäinen talvi on antanut jo monta ilon hetkeä. Aina kun saamme kuvatuksi meille tuntemattoman, uuden lajin, ailahtaa rinnassa kumma riemu! 
Monille ihan tuttu, vaan meille vielä uusi....
järripeippo.

Onkohan tämä peippo vielä talvipuvussaan?
Pohjoiseenko tekee mieles?
Myös pihamme marjavarkaat, räkättirastaat, ovat ilmestyneet maisemiin.
Toki meillä on pensasissa riittänyt marjoja, sekä linnuille, että ihmisille. Se syö ken ensiksi ehtii!


Totesin, että hvyvin ovat pulskistuneet pihamme elätit. 
Paksuilta ja pulleilta näyttävät linnut, sekä oravat.
Sinitiainen.
Oravilla on vielä harmaa turkki, mutta mitä ovat nuo ruskeat väriläikät siellä sun täällä?
 Onko turkki vaihtamassa väriä?
Närhi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että poikkesit täällä. Tosi iloiseksi tulen, jos jätät jäljen itsestäsi...