maanantai 17. maaliskuuta 2014

Takatalvi ja pakkaset hätyyttelevät lintuja

Keväisten säiden jälkeen ilma alkoi yllättäen kylmetä.
 Lumi satoi maahan uudelleen.
Pihamme ruokavieraat olivat hätää kärsimässä ja kävivät ruokailemassa tosi runsaslukuisina. 
Oli siinä lintulajeja jos jonkinlaista, kun nälkä kurni mahassa ja pakkanen pisteli siipisulissa.
Ensimmäisenä lisäruokintapaikan löysi harakka.
Mustarastaspariskunta.
Tuiskussa myöskin käpytikka haki murua rinnan alle.
Pyryssä närhelle kelpasivat myös kuorimattomat auringonkukan siemenet. Närhien ehdotonta herkkua ovat kuoritut siemenet. Pellon laidalla olevasta astiasta ne syövät niitä kuin liukuhihnalla, seisovat korin laidalla ja nostavat nokan ylöpäin ja vain nielaisevat. Laiskimukset!

Seuraavan päivänä oli lumisade lakannut ja auringon paiste toi jälleen tinttit puiden oksille.
Talitiainen.
Sinitiainen.
Puiden oksilta bongasimme myös kuusitiaisen. Tunnistimme sen niskan valkoisesta laikusta, sekä siiven kapeista, valkoisita juovista. Lintu oli niin arka, että yrityksistämme huolimatta emme onnistuneet kuvaamaan sitä. 
Sen sijaan ikuistimme toisen, meille uuden lajin, vihervarpusen.
Vihervarpunen.
Kylläiset mustarastaat lämmittelivät tummia sulkiaan auringossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, että poikkesit täällä. Tosi iloiseksi tulen, jos jätät jäljen itsestäsi...